”Lopettakaa hengittäminen, teistähän tulee päästöjä!” – Tällaisia kommentteja ilmaston vuoksi lakossa olevat joutuvat kuulemaan

Ohikulkijat ovat paitsi ihailleet mielenosoittajien sitkeyttä myös epäilleet heidän asiaansa.

ilmastonmuutos
Emma Pohja pitelee "Fridays for Future"-kylttiä
Välillä ohikulkijoiden ja ilmastomielenosoittajien välillä on syntynyt hyviä keskusteluja, sanoo Emma Pohja Luontoliiton Tampereen ilmastoryhmästä.Anna Sirén / Yle

Tampereen raatihuoneen portailla on syksystä saakka istunut perjantai-iltapäivisin väkeä ilmastoaiheisten kylttien kanssa. Jokaviikkoisilla parituntisilla tempauksilla tuetaan 16-vuotiaan ruotsalaisen Greta Thunbergin aloittamaa liikettä, jolla vaaditaan tehokkaampia toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Luontoliiton Tampereen ilmastoryhmän yhteyshenkilö Emma Pohja ja muut mielenosoittajat ovat tottuneet siihen, että ohikulkijat eivät kulje ohi äänettöminä.

– Aina kun istumme osoittamassa mieltä, tulee kommentteja. Osa näyttää peukkua, osa huutelee, Pohja sanoo.

Kevään mittaan raatihuoneen portailla virisi ajatus siitä, että kommentit kerätään tuoreeltaan talteen.

”Jyväskylässä kukkivat sinivuokot maaliskuussa 1965. Silloinkin oli välillä lämmintä, ei ole ilmasto muuttunut.”

"Vau, olette oikealla asialla!”

Perjantaina 24.5. lakkoillaan ja marssitaan taas ilmaston puolesta ympäri maailmaa.

Ilmastoaiheisia mielenosoituskylttejä maassa
Nämä kyltit pääsevät jälleen mukaan ilmastomarssille.Anna Sirén / Yle

Raatihuoneen portailla on reilun puolen vuoden aikana istunut kaikenlaista väkeä aina alakoululaisista lähtien. Paikalla on oltu niin kauniina päivinä kuin sateessakin.

Erityisen paljon yleisöä mielenosoittajilla riitti kevään eduskuntavaalien alla, kun Keskustorille raatihuoneen eteen nousi vaalimökkikylä kampanjahulinoineen. Humusta otettiin ilo irti.

– Kävimme kojuilla juttelemassa ehdokkaiden kanssa. Muutama alakoululainenkin tuli mökeille mukaan kyselemään. Ihailin heitä kovasti, Emma Pohja hymyilee.

”Lopettakaa hengittäminen, teistähän tulee päästöjä!”

”En tiennyt ennen, että ilmastonmuutos on iso kusetus, mutta sitten menin Facebookiin ja se selvisi.”

”Tulee ihan kyynel silmään.”

Miksi tallentaa kommentit?

Välillä perjantai-iltapäivisin kajautetaan ilmoille vanhoja kansanlauluja uusin sanoin. Siitäkin on saatu sanallista palautetta.

– Joku kommentoi, että on käynyt kymmenen vuotta karaokessa, eikä ole koskaan kuullut niin huonoa laulua, Emma Pohja nauraa.

Ilmastolakkolaisia raatihuoneen portailla
Mielenosoittajat istuivat ilmastolakkoilemassa myös eduskuntavaaliviikolla. Anna Sirén / Yle

Miksi ohikulkijoiden kommenteilla ja niiden tallettamisella on merkitystä portailla istujille?

– Minusta on mielenkiintoista nähdä läpileikkaus kansasta ja siitä, millaisia ajatuksia ilmaston muuttuminen ihmisissä herättää, Emma Pohja sanoo.

”Jalankulkijoista syntyy kyllä ne pahimmat päästöt. Kun jalankulkija menee suojatielle niin autot joutuvat hidastamaan tai peräti pysäyttämään ja sitten taas kiihdyttämään uudelleen. Se vie kauheasti bensaa.”

Hyviä keskusteluja

Raatihuoneen ohi kiiruhtaa usein paikallispoliitikkoja, joista osaa jää juttelemaan. Myös tavallisten kadunkulkijoiden kanssa syntyy hyviä keskusteluja esimerkiksi päästövähennyksistä tai talouspolitiikasta.

Emma Pohja uskoo, että keskusteleminen kannattaa sellaisenkin ihmisen kanssa, joka lähestyy negatiivisella asenteella.

– Joku saattaa ensin huutaa kovaan ääneen, että ilmastonmuutos on kovan rahan huijaus, jota ei oikeasti ole olemassa. Jos hänen kanssaan jää juttelemaan pidemmäksi aikaa saattaa paljastua, että taustalla onkin huoli ilmastosta, mutta oma elämä on niin rempallaan, ettei yksinkertaisesti jaksa ajatella koko asiaa.

Kursivoidut kohdat ovat ilmastomielenosoittajien ohikulkijoilta talteen keräämiä kommentteja.