Ruka valittiin vuoden hiihtokeskukseksi

Ruka on monipuolinen, kansainvälinen ja ympäristöasiat huomioiva laskettelukeskus todetaan valintaperusteluissa.

Kuusamo
Kuusamo Ruka laskettelu kausi 2019 päätös päättyy
Laskettelukausi jatkui Rukalla 9.5. saakka.Ensio Karjalainen/Yle

Kuusamon Ruka on valittu vuoden hiihtokeskukseksi.

Valinnan teki Suomen hiihtokeskusyhdistys ry.

Valintaa perustellaan Rukan monipuolisuudella ja kansainvälisyydellä. Laskettelukeskuksessa huomioidaan aloittelijat sekä ammattilaskijat.

Lisäksi valinnassa nostettiin esiin Rukan panostus kestävään kehitykseen.
Rukaa kehitetään ympäristö huomioiden. Esimerkkinä Ski-Inn -malli, jossa majoitus keskitetään rinteiden ja palveluiden viereen ja autoilu vähenee. Ruka siirtyi hiilineutraaliksi hiihtokeskukseksi viime vuonna.

Rukan asiakasmäärät kasvoivat jälleen viime vuonna. Yhtenä vetonaulana tiedotteen mukaan oli uusi gondolihissi.

– Uuden maisemagondolin suosio jo ensimmäisenä talvena yllätti positiivisesti. Hiihtäjien lisäksi myimme gondoliin yli 20 000 lippua jalankulkijoille, joista pääosa oli kansainvälisiä asiakkaita. Erityisesti iltaisin järjestetty stigailu gondolilla oli varsinainen hittituote, iloitsee Rukakeskus Oy:n toimitusjohtaja Ville Aho.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)