Pikkuruinen Hattula päihitti isot kilpakumppanit – vuoden pyöräilykunnan valtteina propaganda ja pitkäjänteisyys

Hattula on valittu Suomen vuoden pyöräilykunnaksi. Tunnustuksen myöntää Suomi Pyöräilee -yhteistyövaliokunta.

pyöräily
Nainen ajaa pyörtätietä pitkin Oulussa.
Vuoden pyöräilykunta-tunnustus on myönnetty vuodesta 1991 alkaen. Marko Siekkinen / Yle

Hattulassa on asukkaita noin 9 500. Heistä 16 prosenttia käyttää aktiivisesti polkupyörää kulkuvälineenään. Määrä on koko valtakunnan tasolla korkea, ja etenkin pienelle paikkakunnalle lukema on suuri.

Hattula on kehittänyt pyörätieverkostoaan jo pitkään. Kunnan vahvuutena on etenkin nopea reagointi asukkaiden palautteisiin vaikkapa päällysteen kulumisesta.

Sattulan kylätie palkittiin vuoden 2018 pyöräilytekona. Siinä perinteinen maantie muutettiin kylätieksi jossa leveät pyöräväylät reunastavat autojen ajorataa.

Pienuus oli tänä vuonna valtti

Hattulan kunnan tekninen johtaja Juha Prittinen on kunnan pyöräilystä vastaava virkamies. Prittinen itsekin hyppää mielellään pyörän satulaan aina kun vaan työtehtävät sallivat liikkumisen ilman autoa.

– Tuntuu kauhean hyvältä tämä palkinto. Se on aikamoinen tunnustus, kun viime vuonna sen sai Helsinki. Tänäkin vuonna kilpailussa oli mukana Oulu ja Kuopio, jotka ovat investoineet ja panostaneet rahaa isosti.

Pelkkä raha ei tänä vuonna ratkaissut. Näin tiivistää valintaprosessia vetänyt Pyöräilykuntien verkoston toiminnanjohtaja Matti Hirvonen:

– Hattulan työ pyöräilyn hyväksi on ollut harvinaisen kokonaisvaltaista ja tarjoaa hyvän esimerkin kaikille. Aivan erityisen kannustava Hattulan malli on sadoille Suomen pienemmille kunnille

Tapahtumia, tempauksia ja propagandaa

Sen lisäksi että Hattula on onnistunut luomaan olosuhteet pyöräilyn lisäämiseksi, on tehty myös mielikuvatyötä. Kunta on järjestänyt erilaisia tapahtumia. On ollut Voimaa vanhuuteen, Naiset pyörittää -ryhmä ja Metsäeskarit, jotka pyöräilevät yli 1 000 kilometriä vuodessa.

Tämän jälkeen on luontevaa kannustaa lapsia jatkamaan pyöräilyä jo ensimmäisellä luokalla. Liikkuva koulu -hankkeen rahoituksella on hankittu pyöriä koulujen käyttöön, ja kesäisin pyörät ovat kaikkien lainattavissa kirjastokortilla Parolan kirjastosta.

"Tunnustus velvoittaa olemaan esimerkkinä muille"

Virkamies Prittinen lupaa, että Hattula ei jää lepäämään laakereillaan.

– Haluaisin tulkita tämän tunnustuksen niin, että se velvoittaa olemaan esimerkkinä muille. Meidän toimintaa seurataan ehkä vähän tarkemmin jatkossa, ja ihmiset miettii ollaanko me ansaittu tämä palkinto.

Prittisen mielestä kunta on tehnyt vasta murto-osan siitä, mitä kaikkea voidaan tehdä pienelläkin panostuksella.

tyyppejä auditoriossa
Kiitospuhetta pitämässä Hattulan tekninen johtaja Juha Prittinen, kuvassa myös Hattulan teknisen lautakunnan pj. Kaj Nordenswan ja Tawast Cycling Clubin pj. Minna Takala.Matti Hirvonen

Tärkein lähiajan hanke, joka parantaisi pyöräverkostoa, on jo tiedossa.

– Eniten vaikuttavuutta on tuolla Kalliolan yksityistien rakentamisessa pyörätieksi. Se yhdistäisi Parolan keskustan ja Juteinin keskustan Pälkäneentien pyörätiehen. Se lyhentäisi matkaa kohti Tiiriötä ja siihen saataisiin kunnollinen pinnoite.