FISKARS Katonrajassa pesää pitävät pääskyset aloittavat metelin suuressa puuvarastossa, kun rakennuksessa liikkuu ihmisiä. Ilmassa leijuu sahatun puutavaran huumaava tuoksu.

Fiskarsissa on todennäköisesti enemmän puuseppiä kuin millään toisella pikkupaikkakunnalla Suomessa, ja Antrei Hartikainen, 27, on yksi heistä. Hän nostaa varmoin käsin lankun olkapäälle ja tutkii samalla puuta ja sen pintaa. Hartikainen arvioi materiaalia kuin uutta esinettä, jonka näkee ensi kertaa.

Työssään hän etsii puun äärirajoja ja puuseppämestaria kiinnostaa, mihin kaikkeen materiaali voi venyä muotoilussa. Ja juuri siitä hänet tunnetaan. Minimalistisista ja runollisista esineistä sekä uniikkiteoksista, jotka erottuvat muista. Aiheet kumpuavat usein luonnosta.

Hartikainen hyväksyttiin lopullisesti muotoilijoiden heimoon, kun ala nimesi hänet Vuoden nuoreksi muotoilijaksi viime vuonna. Saman tittelin ovat aikoinaan napanneet myös muotoilijat Harri Koskinen ja Ilkka Suppanen sekä kenkäsuunnittelija Minna Parikka.

Neuvot vanhoilta konkareilta

Outokummusta kotoisin oleva Hartikainen tuli Fiskarsiin 18-vuotiaana ja sillä tiellä hän yhä on. Joensuussa artesaaniksi opiskellut nuori mies sai harjoittelupaikan puuhuonekaluihin erikoistuneesta Nikarista, ja yhteistyö on jatkunut siitä lähtien. Viime vuodet Hartikainen on keskittynyt omaan taiteelliseen tuotantoon.

Fiskarsissa toimiva Nikari on merkittävä perinteisten puusepäntaitojen jatkaja ja kehittäjä, sillä yrityksessä harjoittelee kerrallaan 1–3 opiskelijaa. Vuoteen heitä mahtuu monta. Näin käsityöperinteet siirtyvät uusille sukupolville.

Parhaillaan yrityksessä on harjoittelijoita sekä Suomesta että Ranskasta.

Hartikainen muistelee, miten alan vanhat mestarit, Nikarin perustaja Kari Virtanen ja puuseppä Rudi Merz, seurasivat opiskelijoiden työskentelyä, kun Hartikainen oli siellä harjoittelijana.

– Nikarissa käytetään perinteisiä tekniikoita, ja siellä on ihmisiä, jotka ovat tehneet niillä vuosia töitä. He tuntevat pienet nyanssit ja kikat ja voivat sitten neuvoa niissä nuorempia, Hartikainen sanoo.

Välillä menee pieleen

Valo lankeaa suurista ikkunoista Hartikaisen työhuoneelle, joka on vanhassa tehdasrakennuksessa. Viereisessä huoneessa pauhaa pienen vesivoimalan generaattori. Se käyttää energialähteenä ruukkikylän halki virtaavan joen vettä. Kesällä Hartikaisen ateljeessa on todella kuuma, kun kone jauhaa sähköä.

Hartikaisen suunnittelemia esineitä ja teoksia on esillä siellä täällä, ja harvinaisen hyvässä järjestyksessä olevaa tilaa hallitsee vanhanajan piirustuspöytä. Hartikaisen mielestä sillä saa uusien esineiden tai teosten yksityiskohdat paremmin esille kuin tietokoneella.

Vaikka Hartikainen suosii perinteisiä työskentelymalleja, hän uskoo, että puuseppien uhanalainen ammattikunta voi pelastua nykytekniikan avulla.

– Jos uuden teknologian pystyy tuomaan oikealla tavalla käsityövaltaiseen tekemiseen, se voi tehdä alasta nuorille kiinnostavamman, Hartikainen sanoo.

Hän uskoo, että puuseppien ammattikuntaa arvostetaan yhä yhteiskunnassa, mutta suuri yleisö ei välttämättä enää ymmärrä sitä työn ja taidon määrää, joka puusepän tekemässä esineessä on.

– Kaikki fiilistelevät puuta. Sen näköä ja tuoksua, mutta ehkä työstä ei aina olla valmiita maksamaan, Hartikainen miettii.

Puun kanssa hän joutui tekemisiin jo nuorena isän ansiosta. Tämä pyöritti Outokummussa puusepänliikettä.

– Puu on haastava materiaali, mutta siitä pystyy tekemään uskomattomia juttuja, kun on kärsivällisyyttä, ja jaksaa, Hartikainen selventää.

Noin puolet materiaalikokeiluista menee pieleen, mutta epäonnistuminen voi johtaa täysin uuteen ajatukseen siitä, mihin puuta voi työstää ja taivuttaa.

Sen Hartikainen osaa.