Kajaanissa nuoren rinnalla kulkee saman kokenut ihminen – "Päivissäni on järkevää tekemistä eikä pelkkää hillumista"

Kajaanissa toimivan kulttuuripaja Marilynin vertaisohjaajat ovat itse hyviä esimerkkejä elämän raiteelle saamisesta.

Kajaani
Ihmiset kilistelevät laseja juhlan kunniaksi.
Kajaanissa valmistui torstaina yhdeksän mielenterveys- ja päihdealan vertaisohjaajaa.Jarmo Nuotio / Yle

Kajaanissa valmistui torstaina tärkeitä mielenterveys- ja päihdealan vertaisohjaajia. Kulttuuripaja Marilynin tuettavien kuntoutujien joukosta yhdeksän sai koulutuksesta todistuksen. Yksi valmistujista on kainuulainen Toni Romppainen.

– Kun astuin tänne ensimmäisen kerran koin, että täällä oli kaltaisiani erilaisia ja värikkäitä persoonia. Täällä tuntee olevansa osa jotain. Elämääni on löytynyt rakennetta, herään esimerkiksi aamuisin samaan aikaa. Päivissäni on järkevää tekemistä eikä pelkkää hillumista.

Pelkästään Kajaanissa on tänä keväänä ollut mukana noin 100 nuorta, eli tarvetta kulttuuripajan kaltaiselle toiminnalle on.

– Vertaisohjaajana tuen ihmisiä, olen tukipilari. Emme ole niitä, jotka lähtevät istumaan kaveriksi psykiatrille, vaan ohjaamme sinne. Emme myöskään vastaa öisin puhelimeen, sanoo Romppainen.

Marilynia vastaavia kulttuuripajoja on Suomessa kuusi. Uusin paja avataan perjantaina Suomussalmella.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!