Pohjois-Savon entinen sote-muutosjohtaja hallitusneuvottelujen sote-linjauksista: "Vähän erilainen malli tästä varmasti tulee"

Ylä-Savon soten toimitusjohtaja Leila Pekkanen pitää selvänä, että julkisten tuottajien avuksi tarvitaan yksityisiä sote-palveluja jatkossakin.

Iisalmi
Sote-teksti ensiapukyltin alapuolella.
Kuvaa muokattu. Matti Myller / Yle

Ylä-Savon soten toimitusjohtaja, aiemmin myös Pohjois-Savon sote-muutosjohtajana työskennellyt Leila Pekkanen on vielä monilta osin odottavalla kannalla hallituksen sote-linjausten vaikutuksista.

Puolueet ovat sopineet, että sote-palvelut annetaan maakuntien järjestettäviksi. Maakuntia tulee 18 ja niiden päättäjät valitaan suorilla vaaleilla.

Maakunnat tuottavat sote-palvelut pääosin julkisina, mutta yksityiset yritykset ja kolmas sektori voivat tuottaa täydentäviä palveluja. Lisäksi selvitetään voisivatko tuottajina toimia myös kunnat ja kaupungit. Niiden rooli ratkaistaan tämän vuoden loppuun mennessä.

Valinnanvapautta ei tämän päivän linjauksissa mainittu ollenkaan. Sitä ajoi edellisessä hallituksessa etenkin kokoomus, joka ei siis ole mukana hallitusneuvotteluissa.

Leila Pekkanen pitää selvänä, että julkisten palvelujen tueksi tarvitaan jatkossakin yksityisiä palveluntarjoajia. Esimerkiksi Ylä-Savossa oli erittäin hyvä kokemukset valinnanvapauskokeilusta. Se päättyy kesällä, koska edellisen hallituksen sote-viritelmä kaatui.

– Tavoitteena oli palvelujen saatavuuden parantaminen. Ainakin Ylä-Savon osalta se onnistui yli odotusten, Pekkanen sanoo.

Pekkanen muistuttaa, että valinnanvapautta on jo nykyisin palvelusetelilainsäädännössä.

– Sitä käytetään entistä laajemmin. En tiedä tuleeko se tätä kautta se valinnanvapaus, mikä uuteen malliin halutaan. Vähän erilainen tästä sote-mallista varmasti tulee [kuin edellisen hallituksen suunnitelmissa].