Uusi tutkimus: Ilmastonmuutos ajaa merien planktonia kohti napa-alueita – kaikki kalat ja merieläimet eivät pysy muutoksessa mukana

Planktonit ovat siirtyneet antroposeeniin. Se tarkoittaa että ihmisen toiminta vaikuttaa niihin enemmän kuin muut luonnonvoimat.

ilmastonmuutos
Foraminifera
Tutkimuksessa käytetty Foraminifera on kaikkialla maapallolla tavattu eläinplanktonin muoto. Sen esiintymistä meressä säätelee pääasiassa lämpötila. Kuvassa foraminiferaa mikroskoopilla suurennettuna.AOP

Merten plankton on liikkeessä ilmastonmuutoksen takia kaikkialla maapallolla.

Eläinplankton on muuttanut keskimäärin 602 kilometriä kohti etelä- tai pohjoisnapaa esiteollisiin aikoihin verrattuna.

Näin todetaan tiedelehti Naturessa (siirryt toiseen palveluun) julkaistussa tutkimuksessa. Siinä verrattiin muinaisista sedimenttikerroksista löytyviä foraminifera-planktoneita nykypäivän tietoihin näistä eläinplanktoneista.

Planktoneiden muuttomatkat vaihtelivat tutkimuksessa suuresti; osa planktoneista oli siirtynyt vain 45 kilometriä, kun taas toiset olivat matkanneet 2 557 kilometriä. Ero johtui tutkijoiden mukaan siitä paljonko alueen meriveden pintalämpötila oli muuttunut.

Tutkimuksen mukaan maailman meret ovat siirtyneet antroposeeniin eli uuteen geologiseen aikakauteen. Antroposeeni tarkoittaa sitä, että ihminen muovaa maapalloa enemmän kuin muut luonnonvoimat yhteensä.

– Muutokset, jotka nyt näemme, ovat riittävän suuria, jotta voimme sanoa, että nämä eläinyhteisöt ovat erilaisia kuin ennen ihmisen vaikutusta, sanoo päätutkija, tohtori Lukas Jonkers Bremenin yliopistosta brittiläiselle Carbon Brief (siirryt toiseen palveluun) -julkaisulle.

Ryhävalasemo poikasensa kanssa.
Ryhävalaat käyttävät ravintonaan muun muassa pieneläinplanktonia.AOP

Elämä on riippuvaista planktonista: kaikki planktonia syövät eivät sopeudu

Meriin on imeytynyt yli 93 prosenttia ihmiskunnan 1970-luvun jälkeen siihen syytämästä lisälämmöstä.

Planktonien siirtyminen voi tutkijoiden mukaan olla ennusmerkki siitä, miten merien lämpeneminen vaikuttaa merien ekosysteemeihin.

Hyvin monet merissä elävät kalat ja eläimet käyttävät planktonia ravintonaan, joten vaikutukset voivat ulottua kaloista valaisiin ja koko merten ekosysteemeihin.

Jotkut planktonia syövät eläimet saattavat pystyä seuraamaan planktonin liikkeitä kylmempiin vesiin, mutta tutkijoiden mukaan toiset eivät pysty sopeutumaan uusiin olosuhteisiin.

– Olosuhteet voivat olla erilaiset, esimerkiksi valo-olosuhteet ovat erilaiset pohjoisen pidemmän kesän takia. Kaikki ekologiset yhteydet pitää luoda uudelleen, emmekä tiedä, pystyvätkö kaikki lajit sopeutumaan, ja jos pystyvät, pystyvätkö riittävän nopeasti, Jonkers sanoo.

Aiemmassa tiedelehti Naturessa julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että merissä sukupuuton vaara eläimillä on kaksinkertainen maaeläimiin verrattuna ilmastonmuutoksen takia.

Foraminifera
Mikroskooppinen eläinplankton pitää yllä merien elämää ympäri maailmaa. Kuvassa mikroskoopilla suurennettuna pääasiassa foraminifera-planktonia, jota tutkimuksessa käytettiin sedimenteissä hyvin säilyvän kalkkikuorensa takia.AOP

Lämpiävät meret vaarantavat jo ihmistenkin terveyden

Myös muutaman vuoden takaisessa luonnonsuojelujärjestö IUCN:n raportissa todetaan, että merten elämä etsiytyy kohti viileämpiä vesiä. Sen mukaan niin planktonit, meduusat, kalat kuin linnutkin ovat siirtyneet jopa kymmenen leveysastetta pohjoiseen viileiden vesien perässä.

Muutoksen vauhti on 1,5–5-kertainen verrattuna maalla tapahtuneeseen siirtymään.

Merien lämpeneminen ilmastonmuutoksen vuoksi levittää ihmisten ja eläinten joukkoon sairauksia enemmän kuin koskaan ennen.

Ruokaturvallisuus puolestaan on uhattuna muun muassa koralliriuttojen tuhoutumisen takia. Samalla tuhoutuu riutoilla eläneitä kalakantoja. Kaakkois-Aasiassa kalansaaliista arvioidaan hupenevan vuoteen 2050 mennessä 30 prosenttia vuosiin 1970–2000 verrattuna, raportti kertoo.

Kasviplanktonin väheneminen voi tuhota suuren osan maapallon elämästä

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että merten kasviplankton on vähentynyt rajusti jo vuosikymmeniä.

Mikroskooppisista eliöistä muodostuva kasviplankton on merten ravintoketjun perusta, joten sen väheneminen järkyttää merten ravintoketjua. Esimerkiksi eläinplankton käyttää ravintonaan kasviplanktonia ja kalat taas eläinplanktonia.

Kasviplankton tuottaa myös merkittävän osan maapallon eliöstön tarvitsemasta hapesta. Jos maapallon ilmasto lämpenee keskimäärin kuusi astetta, merivesien lämpötila voi nousta niin korkealle, ettei kasviplankton enää kykene tuottamaan happea, todetaan brittiläisen Leicesterin yliopiston taannoisessa tutkimuksessa.

Tämä merkitsisi tutkimuksen mukaan sitä, ettei suuri osa maapallon eliöstöstä kykenisi selviämään hengissä.

Korkeaa merenrannikkoa ja merta Isle of Wightin saarella Englannin etelärannikolla.
Ilmastonmuutos vaikuttaa meriin, maailman suurimpaan ekosysteemiin, kiihtyvällä tahdilla, myös täällä Isle of Wightin saarella Englannin etelärannikolla.AOP

Lue myös:

Ilmastonmuutos vaarantaa maaeläimiä mutta merissä sukupuuton uhka on kaksinkertainen

Raportti: Lämpiävät meret vaarantavat jo ihmistenkin terveyden

Ilmastonmuutokselle löytyi entistä pelottavampi seuraus – voi tuhota suuren osan maapallon elämää