1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. mehiläiset

Mikkeli salli mehiläisten pölytyspesät puistoihin, mutta tietyin ehdoin

Mikkelin kaupunkiympäristölautakunta laati sopimuspohjan mehiläishoitajia varten ja Esedu vei katolleen oman mehiläistarhan.

mehiläiset
Mehiläinen omenapuun kukassa
Mikko Savolainen / Yle

Mikkelissä on tullut tuoreita mehiläisuutisia sekä ammattiopisto Esedulta että Mikkelin kaupungilta.

Mikkelin kaupunkiympäristölautakunta antoi viime viikolla luvan mehiläisten pölytyspesien sijoittamiseen kaupungin omistamalle puistoalueelle. Taustalla vaikuttavat julkisessa keskustelussa kannettu huoli pölyttäjien vähenemisestä, mehiläisten kaupunkitarhauksen suosion kasvu sekä yksittäisen mehiläishoitajan yhteydenotto Mikkelin kaupungille.

Mikkelissä mehiläishoitajan ja mehiläisten on täytettävä tiettyjä ehtoja.

Mehiläistarhaajan on täytynyt käydä mehiläishoitajan peruskoulutus, ja tarhauksessa on noudatettava Suomen Mehiläishoitajain Liiton hyvän käytännön ohjeita.

– Mehiläisten on oltava lauhkeita, kaupunginpuutarhuri Marko Vuorinen sanoo.

Esimerkkinä rauhallisesta mehiläislajista mainitaan italialainen mehiläislaji.

Mehiläiset lentävät useamman kilometrin säteellä pesästä, ja tarhaajan on aidattava kaupunkipesät. Aidan avulla mehiläiset ohjataan lähtemään lentoon pesästä ylöspäin.

Idea mehiläishoitajalta

Idea pölytyspesien viemisestä puistoihin tuli mehiläishoitajalta. Kaupunginpuutarhuri Vuorinen kertoo, että mehiläishoitajan suunnitelmissa on viedä yksi pesä Mikkelipuiston viereen ja toinen Oravinmäen alueelle.

– Minulla on vakaa käsitys, että mehiläiset olisivat tänä kesänä tulossa, Vuorinen sanoo.

Kaupunkiympäristölautakunta sorvasi mehiläistarhaajille sopimuspohjan, jos tulevaisuudessa useampi mehiläishoitaja innostuu kaupunkitarhauksesta.

Kattotarhaaminen alkoi Esedulla

Mikkelin kaupunkialueella on tänä kesänä myös mehiläisiä, joiden tukikohta on katolla. Etelä-Savon ammattiopisto Esedulla on mehiläisiä Otavankadulla toimipisteen katolla.

Kaupunkilaisten omenapuut, mansikat ja muut kasvit hyötyvät mehiläisten pölytyslennoista. Myöhemmin kesällä mehiläiset vähentävät mesikastetta, joka muun muassa tahmaa autoja.

Esedun mehiläistarha on osa innovaatiokokonaisuutta, jossa mietitään muun muassa kattojen hyödyntämistä kiertotaloudessa.

Lue seuraavaksi