Sisäministeri Mykkänen Isis-leirin kymmenistä suomalaisista: "Aikuisia emme halua Suomeen, lapset Suomen viranomaisten haltuun"

Yle Uutiset vieraili syyrialaisella Isis-leirillä, jossa asuu leirin asukkaiden arvion mukaan 44 suomalaista. Heistä 11 on naisia ja 33 lapsia.

Isis
Sisäministeri Kai Mykkänen kommentoi suomalaisia Isis-leirissä
Sisäministeri Kai Mykkänen kommentoi suomalaisia Isis-leirissä

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) vahvistaa Yle Uutisten Al-Holin leirin asukkailta saaman tiedon, jonka mukaan leirillä asuu yhteensä 44 suomalaista. Ylen tietojen mukaan 11 heistä on naisia ja 33 lapsia.

Mykkäsen mukaan monet leiriin jääneet naiset ovat syvästi radikalisoituneita, eikä heitä olla palauttamassa Suomeen.

Sen sijaan Mykkänen toivoo, että heidät tuomittaisiin kansainvälisessä tuomioistuimessa.

Mikäli täysikäiset Suomen kansalaiset palaavat leiriltä Suomeen, pidätetään heidät ja heidän osaltaan aloitetaan rikostutkinta osallistumisesta terrorismiin.

Lasten osalta Mykkänen sanoo Suomen selvittävän keinoja, joilla heidät saataisiin viranomaisten haltuun Suomessa. Tämä vaatii kuitenkin Mykkäsen mukaan lasten huoltajien suostumuksen.

Valmistelu on asian suhteen edennyt pitkälle, mutta Mykkänen toivoo asiaan päätöstä myös tulevalta hallitukselta.

Lue myös:

Yle Isis-leirillä Syyriassa: Leirillä on jopa 44 suomalaista, kertovat suomalaisnaiset videolla – "Haluamme takaisin Suomeen"