Vaaratilanne sotaharjoituksessa: Tykistökranaatti 180 metrin päähän tulenjohtopaikasta

Tykistökranaatti suuntautui jopa 1,5 kilometriä maalialueesta sivuun.

sotaharjoitukset
Tykillä ammutaan sotaharjoituksessa.
Kanuunan harhalaukaus aiheutti vaaratilanteen Kainuun prikaatin harjoituksessa. Arkistokuva.Puolustusvoimat

Rovajärvellä järjestetyssä Kirves 19 -harjoituksessa Kainuun Tykistörykmentin raskaan patteriston 130-millimetrisen kanuunan harhalaukaus aiheutti vaaratilanteen perjantaina.

Tykin kranaatin osuma ylitti ammuntojen määräysten mukaisen vaara- ja varoalueen 230 metrillä ja tulenjohtopaikka sijaitsi vain 180 metrin päässä kranaatin osumapaikasta. Vaaratilanne ei kuitenkaan aiheuttanut henkilövahinkoja, eikä sirpaleista ollut vaaraa.

– Nämä ovat todella ikäviä tapahtumia ja niitä ei pitäisi tapahtua. Kun paljon harjoitellaan ja ammutaan, niin silloin tällöin näitä sattuu. Tästäkin otetaan opiksi, kertoo Kirves 19 -harjoituksen johtaja, everstiluutnantti Marko Leppänen.

Tulenjohtopaikalla oli tapahtuman aikana 31 henkilöä. Heistä 23 oli Kainuun Tykistörykmentin varusmiehiä ja loput henkilökuntaa.

Henkilökunnasta kolme oli ruotsalaisia Nordic Artillery Exercise 19 -harjoitukseen osallistuvia sotilaita. Mahdollisia materiaalivahinkoja ei ole vielä tiedossa.

Ammunnat keskeytettiin välittömästi tapahtuman jälkeen, mutta niitä on perjantaina jatkettu suunnitelman mukaisesti.