Lohi on alkanut nousta pohjoisen jokiin

Simo- ja Tornionjoella lasketaan sekä nousevia lohia että merelle lähteviä smoltteja.

lohi
Luonnonvarakeskuksen tutkimusmestari Jaakko Vedman ja tutkija Erkki Jokikokko.
Luonnonvarakeskuksen tutkijat Jaakko Vedman ja Erkki Jokikokko tutkivat Simojoella jo neljä vuotta sitten- taustalla näkyvää smolttiruuvia ei tänä kesänä käytetä.Minna Aula / Yle

Lohi on alkanut nousta Simo- ja Tornionjoelle. Luonnonvarakeskuksen luotausten mukaan (siirryt toiseen palveluun) Simojoelle on noussut reilu sata ja Tornionjoelle yli kaksisataa lohta.

Molemmissa joissa lasketaan myös merelle lähtevien smolttien määrä. Tornionjoella asennetaan radiolähettimiä lohiin ja taimeniin jo toista kesää. Simojoella käytössä on smolttirysä.

Simojoella on aiemmin käytetty myös smolttiruuvia. Sillä pyydettiin ja sen jälkeen merkattiin smoltteja. Sitten katsottiin, paljonko merkattuja smoltteja jäi kiinni rysään.

Simojoen tilanne on aika kohtuullinen.

– Aika hyvällä mallilla ollaan, sanoo luonnonvarakeskuksen tutkija Erkki Jokikokko.

Simojoen lohituotto on vakiintunut noin 30 000:een. Määrä tosin vaihtelee vuosittain 20 000 ja 40 000 välillä. 80- ja 90-luvun vaihteessa smolttteja oli enää vain noin tuhat vuodessa.

– Ilman istutuksia kanta olisi kadonnut, Jokikokko toteaa.

Lue myös:

Tuleva viikko on ratkaiseva lohen nousun kannalta – lohen lipposaalis alkoi parantua vasta loppua kohden

Luke: Tornion- ja Simojoesta lähtee mereen runsaasti vaelluspoikasia tänä vuonna

Tornionjokeen on noussut tänä kesänä 40 000 lohta – määrä on odotettua pienempi