Paperivarasto oli ottamassa tulta UPM:n Kaipolan tehtaalla – henkilöstö havaitsi palonalun lämpökameralla

UPM:n Jokilaakson tehtaiden johtaja Antti Hermonen sanoo, että ainekset isompaankin olivat olemassa.

tulipalot
Läheltä
Yle

UPM:n Kaipolan tehtaalla oli iltapäivästä syttymässä uhkaava tulipalo.

Palo oli alkamassa tehtaan paperivarastossa, mutta henkilöstö havaitsi lämmön lämpökameralla, ja sammutustöihin päästiin pikaisesti.

– Ei tullut henkilövahinkoja eikä savualtistumisia. Materiaalivahingot ovat pienet, rakennus ei vaurioitunut eikä koneita mennyt. Ainoa mitä menetettiin, varastossa ollutta paperia, kertoo UPM:n Jokilaakson tehtaiden johtaja Antti Hermonen.

Tuotannollisia vaikutuksia palolla ei Hermosen mukaan ole.

– Tässä olisi ollut aineksia pahempaankin, jos tuli olisi päässyt leviämään, mutta henkilökunta oli valppaana. Hyvin selvisimme, Hermonen sanoo.

Palo on nyt jo sammutettu.