Ennätysmäärä naisia nousee Intian parlamenttiin – hindunationalisteille murskavoitto, muslimiedustajia jälleen vähän

Naiset äänestivät Intian parlamenttivaaleissa lähes yhtä innokkaasti kuin miehet.

Intian politiikka
Smriti Irani
BJP:n tekstiiliministeri Smriti Irani rökitti Intian kongressipuolueen johtajan Rahul Gandhin vaaleissa. Tämä kuva on vaalitilaisuudesta Palampurista 15. toukokuuta 2019.Sanjay Baid / EPA

Intiassa pääministeri Narenda Modin hindunationalistinen Intian kansanpuolue eli BJP voitti maan parlamenttivaalit ylivoimaisesti.

Intian vaalikomissio kertoo, että virallisen ääntenlaskennan mukaan BJP sai 303 paikkaa 542-paikkaiseen alahuoneeseen Lok Sabhaan. Edellisissä vuoden 2014 vaaleissa puolue sai 282 edustajaa.

BJP:n päähaastaja Intian kongressipuolue kärsi jälleen karvaan tappio, kun se sai vain 52 paikkaa. Puolue kuitenkin paransi hieman tulostaan edellisistä vaaleista, joissa se sai 44 paikkaa.

78 naista valittiin kansanedustajiksi. Se on 14 prosenttia paikoista. Kyseessä on Intian kaikkien aikojen ennätys.

Intiassa naisten äänestysaktiivisuus on perinteisesti ollut matala, mutta näissä vaaleissa naiset kävivät uurnilla lähes yhtä aktiivisesti kuin miehet. Reutersin mukaan noin 67 prosenttia naisista kävi äänestämässä.

Muslimitaustaisten edustajien määrä alahuoneessa nousi hieman. Nykyisessä parlamentissa muslimitaustaisia edustajia on 23.

Intialainen uutissivusto Scroll.in (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että uuteen parlamenttiin valittiin 27 muslimitaustaista edustajaa. Uutiskanava al-Jazeeran (siirryt toiseen palveluun) mukaan luku on 26.

Poliisi lukee sanomalehdestä Narendra Modiista.
Poliisimies luki sanomalehdesta etusivun juttua pääministeri Narendra Modista rautatieasemalla Kolkatassa 24. toukokuuta 2019.Piyal Adhikary / EPA

Gandhien linnake sortui

Yksi vaalien kovimmista menestyjistä oli BJP:n naisehdokas, entinen tv-näyttelijä Smriti Irani, joka voitti kongressin johtajan Rahul Gandhin Uttar Pradeshin osavaltiossa sijaitsevassa Amethissa. Tällä hetkellä Irani toimii Intian tekstiiliministerinä.

Gandhin tappiota pidettiin yhtenä vaalien suurimmista shokeista, koska Amethi on ollut Nehru-Gandhien poliitikkosuvun linnake vuosikymmenten ajan.

Amethilaiset äänestäjät olivat pettyneet Gandhiin, joka ei ollut muun muassa lupauksistaan huolimatta parantanut kaupungin puutteellista infrastruktuuria.

Gandhi tuli kuitenkin valituksi parlamenttiin Keralan osavaltiosta, jossa hän oli myös ehdokaana. Intian vaalisääntöjen mukaan ehdokkaat saavat olla ehdolla kahdessa paikassa yksissä vaaleissa.

BJP:n naisten osaston puheenjohtaja Vijaya Rahatkar kuvaili Iranin voitto symbooliseksi, joka todisti äänestäjille, että naisehdokkaat eivät ole vähempiarvoisia kuin miesehdokkaat.

Modin edessään kasa haasteita

Kiinan presidentti Xi Jinping, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Pakistanin pääministeri Imran Khan ovat onnitelleet 68-vuotiasta Narendra Modia vaalivoitosta.

Modilla on nyt edessään suuri tehtävä, kun hänen täytyy toteuttaa vaalilupauksensa uusien työpaikkojen luomisesta.

Lisäksi polttavia ongelmia ovat kasvava tulonjaon epäoikeudenmukaisuus, maanviljelijöiden taloudellinen ahdinko sekä jokien ja kaupunkien saastuminen.

Intian vaalieissa äänestäminen kesti kuusi viikkoa. Äänestäjiä oli yli 600 miljoonaa.

Lähteet: AFP, Reuters