Juutalaisia kehotettiin välttämään kipan käyttöä Saksassa – Israelin presidentti pöyristyi

Juutalaisvastaisten viharikosten määrä lisääntyi viime vuonna Saksassa.

antisemitismi
Juutalainen kipa-päähine miehen päässä.
Kipa on juutalaisten käyttämä ohut, pyöreä kalotin tapainen päähine.Focke Strangmann / EPA

Saksan hallituksen edustaja Felix Klein kehotti lauantaina juutalaisia välttämään uskonnollisen kipa-päähineen käyttöä julkisilla paikoilla lisääntyneen juutalaisvastaisuuden takia.

Klein toimii antisemitismin valvonnasta vastaavana komissaarina.

Saksan sisäministeriön mukaan antisemitististen rikoksien määrä kasvoi viime vuonna viidenneksellä. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä rikoksien takana olivat äärioikeistolaiset ryhmät.

– En voi suositella juutalaisille kipan käyttöä kaikkina aikoina ja kaikkialla Saksassa, Klein sanoi lehtihaastattelussa.

Kleinin mukaan internetissä ja sosiaalisessa mediassa leviävä vihakulttuuri on suurin syypää antisemitismin nousuun.

Klein arvioi, että esimerkiksi poliisien, lakimiesten ja opettajien olisi selkeämmin vedettävä rajat sille, mikä on sallittua ja mikä ei.

Israelin presidentti otti kantaa lausuntoon

Israelin presidentti Reuven Rivlin sanoi tiedotteessaan, että hän pöyristyi syvästi Kleinin kommentista.

– Emme koskaan alistu, emme koskaan laske katsettamme ja emme koskaan reagoi antisemitismiin tappiomielialalla. Odotamme ja vaadimme, että liittolaisemme toimivat samalla tavalla, Rivlin sanoi uutistoimisto AP:n mukaan.

Felix Klein totesi uutistoimisto DPA:lle, että hänen kommenttinsa oli provokatiivinen. Hän sanoi halunneensa aloittaa keskustelun juutalaisten turvallisuudesta Saksassa.

– Tietenkin uskon, että Saksassa ei pidä olla alueita, jonne juutalaiset tai muiden vähemmistöjen jäsenet eivät voisi mennä, Klein sanoi DPA:lle.

Juutalaisvastaisten viharikosten tilastointia arvosteltu

Saksan hallituksen raportissa (siirryt toiseen palveluun) todetaan, että juutalaisvastaisten viharikosten tilastointimenetelmää on arvosteltu siitä, että rikokset luokitellaan äärioikeistolaisiksi, kun tekijää ei tiedetä.

Antisemitismin torjunnasta vastaava Felix Klein kertoo The New York Times -lehdelle, (siirryt toiseen palveluun) että hän on jo käynnistänyt hallituksessa keskustelun tilastointimenetelmien tarkistamiseksi. EU-tutkimuksessa suuri osa juutalaisista on kertonut kokeneensa (siirryt toiseen palveluun) antisemitistisiä tekoja muslimien taholta.

Klein toteaa (siirryt toiseen palveluun), että kaikki antisemitismin muodot ovat yhtä vaarallisia, oli tekijä sitten äärioikeistolainen, muslimi tai äärivasemmistolainen.

Täydennetty 28.5.2019: Lisätty kolme viimeistä kappaletta, jotka sisältävät tiedon Saksan antisemitismirikosten tilastoinnin ongelmista.

Lähteet: AP