Uudet 100 ja 200 euron setelit käyttöön tiistaina

Uudet setelit ovat täynnä väärennöksiä estävää "huipputeknologiaa".

maksuvälineet
100 ja 200 euron setelit.
Maik Guedes / Euroopan keskuspankki / Lehtikuva

Uudistuneet 100 ja 200 euron setelit otetaan käyttöön tiistaina kaikissa euromaissa, kertoo Suomen Pankki.

Samalla saadaan valmiiksi vuosia jatkunut eurosetelien modernisointi. Uusista euroseteleistä on jo aiemmin otettu käyttöön 5, 10, 20 ja 50 euron setelit. Uudessa eurosetelien sarjassa ei ole 500 euron seteliä.

Suomen Pankin mukaan uudet eurosetelit ovat täynnä huipputeknologiaa.

– Uudet turvatekijät takaavat sen, että olemme jatkossakin rahanväärentäjiä hyvän matkaa edellä, sanoo Suomen Pankin osastopäällikkö Päivi Heikkinen tiedotteessa.

Kokonaan uutena turvatekijänä 100 ja 200 euron seteleissä on satelliittihologrammi, jossa pienet euron tunnukset kiertävät numeroa. Lisäksi setelin numeroa on uudistettu, ja sen sisällä näkyy euron tunnuksia.

Uudet eurosetelit ovat lujatekoisempia kuin alkuperäisen eurosarjan setelit, joten niitä ei tarvitse korvata uusilla yhtä tiheään kuin aiemmin. Setelit ovat myös aiempaa kapeampia, joten ne mahtuvat paremmin lompakkoon eivätkä tällöin rikkoudu reunoista, Suomen Pankki kertoo.

Kaikki vanhat eurosetelit pysyvät jatkossakin laillisina maksuvälineinä koko euroalueella. Niitä ei tarvitse erikseen vaihtaa uusiin seteleihin.

Lue lisää:

Väärää rahaa: Vältä tunnustelemalla, katsomalla ja kääntelemällä