Turun Funikulaarilla matkusti heti avajaisviikonloppuna yli 5000 ihmistä – jumittui kahdesti

Nettihupailun kohteeksikin joutunut Turun Kakolanrinteen kiskohissi osoittautui heti avajaisviikonloppuna suosituksi.

Turku
Funikulaarin lähtöasemalle kerääntyi paljon kaupunkilaisia rinnehissin avajaispäivänä.
Kaupunkivinohissin eli funikulaarin avajaispäivä houkutteli runsaasti turkulaisia Kakolanmäelle. Lähtöasemat ovat muotoilultaan futuristisia.Rosa Huuska / Yle

Suomen ensimmäinen kaupungissa sijaitseva kiskohissi, Funikulaari, avattiin yleisölle viime perjantaina Turussa. Turun kaupungin mukaan Funikulaariin tutustui avajaisviikonloppuna arviolta noin 5 500 henkilöä ja hissi teki noin 1 200 yhdensuuntaista matkaa.

Pelkästään ensimmäisen viiden tunnin aikana 1 000 ihmistä matkasi hissillä ylös. Myös ongelmia ilmestyi. Funikulaari jäi viikonloppuna kahdesti jumiin asemalle. Näissä tapauksissa hissihuoltoyhtiöön otti yhteyttä Funikulaarin matkustajat. Turun kaupungin tiedotteen mukaan jumitukset johtuivat siitä, että ovisensorien edessä oli seisottu.

– Sen jälkeen hissin tilaus ja kulkupainikkeita on painettu useita kertoja molemmilla asemilla sekä hississä. Virhetila jouduttiin nollaamaan ennen kuin laite alkoi jälleen toimia oikein, Turun kaupunki kuvailee teknistä häiriötä.

Funikulaarilla on edessään vielä hienosäätöä ja viimeistelytöitä. Esimerkiksi hissin ja asemien kuulutukset sekä ovisensorien merkkiäänet otetaan käyttöön lähiaikoina.

Lisäksi opasteita tullaan lisäämään eripuolille asemaa ja hissiin, sekä Funikulaari saa ruotsinkielisen nimikyltin vielä asemalle. Kiskohissiin lisätään vielä taittoistuimet.

Funikulaari liikennöi Linnankadun ja Graniittilinnankadun välillä arkisin kello 4.30–1.00 ja viikonloppuisin kello 5.00–24.00. Funikulaari on maksuton.

Lue lisää:

Kakolasta pääsee nyt karkuun minuutissa – turkulaiset jonottivat Suomen hilpeimpään hissiin

Meemiksi noussut Kakolan rinnehissi Turussa on vihdoin valmis – hyppää kyytiin ja koeajolle

Nettihupailun kohteeksi joutunut Turun funikulaari sai lähtöpäivän – turvallisuustarkastuksessa tuli ilmi korjattavia puutteita

Turun funikulaarihassuttelut uutisoitiin Singaporessa asti

Turun funikulaari herättää hilpeyttä sosiaalisessa mediassa – "Mitä tilattiin ja mitä saatiin"