Kovia hakijoita Sitran yliasiamiehen pestiin: Jyrki Katainen, Suvi-Anne Siimes, Pekka Sauri, Johanna Karimäki

Tehtävään haki jopa 51 politiikan ja yrityselämän kovaa nimeä. Kärkihakijana on pidetty jo pitkään Brysselistä palaavaa Jyrki Kataista.

sitra
Vuoden 2000 Teräsrakenteeksi on valittu "Sitran torni"
Suomen itsenäisyyden juhlarahaston "Sitran torni"Jussi Tiainen

Sitran yliasiamiehen tehtävää hakevat muun muassa EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.), Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes, Helsingin entinen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr.) ja entinen kansanedustaja Johanna Karimäki (vihr.).

Jyrki Katainen on kertonut kiinnostuksestaan ja hakemuksestaan tehtävään eilen. Pekka Sauri kertoi omasta kiinnostuksestaan twitterissä tämän jälkeen.

Muita nimekkäitä hakijoita tehtävään ovat ainakin suurlähettiläs Janne Taalas ja Työ- ja elinkeinoministeriön TEMin johtaja Jukka Häyrynen.

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston eli Sitran uusi hallintoneuvosto tekee päätöksen yliasiamiehen nimityksestä syyskuussa. Esityksen nimityksestä valmistelee Sitran hallitus, jonka puheenjohtajana toimii Martti Hetemäki.

Yliasiamiehen toimikausi alkaa ensi vuoden alusta. Tehtävä on viisivuotinen. Palkka on yli 20 000 euroa kuukaudessa.

Sitran yliasiamiehen tehtävää on aiemmin hoitanut muun muassa Suomen entinen pääministeri, keskustan entinen puheenjohtaja Esko Aho.

Sitran yliasiamiehen tehtävään halukkaita on kaikkiaan 51 ihmistä.

Korjattu tieto juttuun klo 12:23: Sitran hallituksen puheenjohtaja on Martti Hetemäki, ei Matti Vanhanen (kesk.) kuten jutussa aiemmin luki.

lue lisää: "Ajatuspajatoimintaan riittää vähemmänkin kuin 800 miljoonaa" – Sitran tulevaisuudesta käydään vääntöä kansanedustajien työryhmässä