Helsingin Oodi ehdolla maailman parhaaksi uudeksi yleiseksi kirjastoksi

Muut ehdokkaat tulevat Australiasta, Hollannista ja Uudesta-Seelannista.

Helsingin keskustakirjasto Oodi
kierreportaat oodi kaaritaivutus
Helsingin keskustakirjasto Oodin portaat, joiden teräsrunko on seinäjokelaisyrityksen valmistama.Elina Niemistö / Yle

Kansainvälinen tuomaristo on asettanut Helsingin keskustakirjaston Oodin ehdolle valittaessa maailman parasta uutta yleistä kirjastoa. Muut ehdokkaat tulevat Australian Sydneystä, Hollannin Tilburgista ja Uuden-Seelannin Christchurchista.

Palkintoa tavoitteli alkujaan 16 kirjastoa eri puolilta maailmaa. Voittaja julkistetaan kirjastojen kansainvälisen kattojärjestön IFLAn kokouksen yhteydessä 27. elokuuta Ateenassa.

Helsingin kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen riemuitsee Oodin valinnasta loppusuoralle.

– Oodi on paitsi arkkitehtoninen mestariteos myös tuonut näkyviksi uuden ajan kirjastopalvelut ja innostanut mukaan uusia kumppaneita ja asiakkaita, Vänttinen sanoo tiedotteessa.

Kansainvälisen tuomariston mukaan Oodi on pehmeä ja kevyt, mutta silti juureva ja ansaitsee ehdottomasti paikan neljän parhaan kirjaston joukossa.

– Olemme Oodissa aivan innoissamme tästä uutisesta. Meistä on mahtavaa tehdä työtä kirjastossa, joka tuo näin monipuolisesti kaikkien saataville erilaisia palveluja, jotka ruokkivat ihmisten luovuutta, taitoja ja oppimista, sanoo Oodin palvelupäällikkö Laura Norris tiedotteessa.

Finalistit valitsi IFLAn alan asiantuntijoista koostuva kansainvälinen tuomaristo.

Palkinto jaetaan vuosittain yleiselle kirjastolle, joka on vasta rakennettu tai jonka toiminta on aloitettu tiloissa, joita ei ole ennen käytetty kirjastona. Voittaja saa 5 000 Yhdysvaltain dollaria eli lähes 4 500 euroa.

Keskustakirjasto Oodi avattiin yleisölle joulukuussa 2018.