Opettaja oli ainoa, joka tuli kouluun – kokonainen amisluokka jäi juhlimaan MM-kultaa: "Löytävät sen edestään"

Ammattiopiston opettajaa odotti maanantaiaamuna yllätys, kun yksikään oppilas ei saapunut tunnille.

koulut
Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto Kotkassa.
Yle

MM-kiekkohuuma näkyi erikoisella tavalla Kotkan ja Haminan seudulla toimivassa ammattiopistossa Ekamissa.

Osa matkailualan oppilaista ilmoitti jo viime viikolla jäävänsä maanantaina kotiin, jos Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden sunnuntaina.

Oppilaiden uhkaus kävi toteen, ja yksikään kahdeksan hengen luokasta ei saapunut maanantaina kouluun. Ekamin matkailualan opettaja Airi Leino ei pidä toimintaa hyväksyttävänä.

– Nämä oppilaat löytävät sen edestään. Tämän viikon työt hoidetaan nyt kolmessa päivässä, kertoo Leino.

Leinon mielestä oppilaiden pitää ymmärtää, mitä lintsaaminen voi tarkoittaa.

– Ennen tultiin kouluun juhlista huolimatta ja hoidettiin hommat vaikka samoilla silmillä. Oikeassa työelämässä työpaikalle tulematta jättäminen on irtisanomisperuste, muistuttaa Leino.

Ekamin rehtori Sami Tikkanen ei myöskään hyväksy oppilaiden poisjääntiä opetuksesta.

– Kun on kyseessä ammatillisesta opiskelusta, niin tämä on verrattavissa työssä olemiseen. Ei työpaikaltakaan ole hyväksyttävää olla pois juhlinnan takia, sanoo Tikkanen.

Varoitus tai jopa irtisanominen uhkaa

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestössä SAK:ssa vuosikymmenien ajan työoikeutta seurannut lakimies Anu-Tuija Lehto muistuttaa, että työntekijän ja työnantajan välillä on lojaalisuus: työntekijä on luvannut työsopimuksella tulla töihin ja työnantajalla on oikeus olettaa, että työntekijä myös tulee tekemään töitään.

Jos työntekijä on usean päivän ilmoittamatta pois töistä, ei työnantajalla kuitenkaan vielä automaattisesti ole oikeutta purkaa työsopimusta.

– Jos työntekijä on luvannut tulla kahdeksaksi töihin, eikä kuitenkaan ilman hyvää syytä tule, niin kyllä siitä vähintään varoituksen saa, sanoo Lehto.

Lehdon mukaan työnantajan tulee ensin selvittää, onko poissaoloon joku järkevä syy. Jos työntekijä makaa tiedottomana sairaalassa, ei hän luonnollisestikaan edes pysty ilmoittamaan poissaolostaan.

– Minä luulen, ettei kukaan työnantaja ensimmäisenä rupea miettimään irtisanomisilmoitusta, jos työntekijä ei aamulla ilmesty töihin.

Jos poissaolosta tai myöhästymistä tulee jatkuvaa, voi työnantaja antaa varoituksen ja se voi johtaa irtisanomiseen.

Humalassa töihin

Työoikeuden professori Seppo Koskinen on kertonut Ylen haastattelussa, että alkoholin vaikutuksen alainen työntekijä pitää lähettää kotiin, koska ihminen ei voi olla humalassa työpaikalla. Häätäminen kotiin uhkaa Koskisen mukaan myös silloin, jos krapula on voimakas.

Yhdestä humalakerrasta työpaikalla ei vielä irtisanomista tule, ellei kyseessä ole erityisala.

– Jos on lentokapteeni, niin se on kerrasta poikki. Tai jos työtehtävään kuuluu ajaa autoa, niin se voi olla irtisanomisperuste, kertoo SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto.

Sen sijaan esimerkiksi toimistotyötä tekevä voi Anu-Tuija Lehdon mukaan selvitä humalassa töihin tulosta vain varoituksella. Työnantajalla on kuitenkin oikeus ohjata työntekijä hoitoon. Jos työntekijä siitä kieltäytyy, voi edessä olla irtisanominen.

Tuleeko potkut?

Monella työpaikalla on käytössä niin sanottu nollatoleranssi alkoholiin. Vaikka sellainen työpaikalla olisikin, ei humalassa töihin tulo ole SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehdon mukaan välttämättä vielä irtisanomisperuste.

– Ei nollatoleranssi tarkoita, että työsopimus voidaan purkaa. Varsinkin jos työntekijällä on sellainen työ, ettei hän vaaranna omaa tai muiden turvallisuutta. Mutta totta kai työnantaja voi reagoida humalatilaan. Eihän tämä tarkoita, että voi olla kännissä töissä.

Lehto kertoo tapauksesta, jossa VR:n konduktööri oli tullut humalassa töihin. Irtisanomista ei kuitenkaan tullut.

– Työtuomioistuin katsoi, että irtisanominen olisi ollut liian raju, koska työntekijällä oli ollut vuosia kestänyt rikkeetön työura.

Työnantajalla voi kuitenkin olla hankala todentaa työntekijän humalatila, koska oikeutta puhalluttamiseen ei ole.

– Olen aina sanonut, että ei tarvitse puhaltaa, mutta kannattaisi miettiä, että jos kuitenkin puhaltaisi. Puhaltaa kannattaa varsinkin, jos ei ole humalassa.

Yksittäistapaus?

Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston oppilaiden tempaus vaikuttaa olevan yhden luokan yksittäinen irtiotto.

Etelä-Karjalassa toimivan noin 3 000 opiskelijan Saimaan ammattiopisto Sampon apulaisrehtori Pekka Turunen sanoo, ettei heidän korviin ole kantautunut ylimääräisiä poissaoloja.

Kaiken kaikkiaan Turunen pitää nykyopiskelijoita tunnollisina.

– Totta kai poikkeuksiakin on, mutta kyllä nykynuoriso on alkoholin suhteen järkevöitynyt. Alkoholia käyttävää opiskelijaa pidetään jopa niin sanotusti huonona kaverina. Kyllä nämä fiksumpia ovat, kuin aikaisemmat sukupolvet, sanoo Turunen.

Apulaisrehtori Pekka Turunen kertoo, että jokin aika sitten koulu teki kyselyn 200 yritykselle, joissa oli ammattiopisto Sampon oppilaita työssäoppimisjaksoilla.

– Sieltä ei noussut ollenkaan sellaista, että oppilaat olisivat myöhästyneet töistä tai jättäneet tulematta. Ainoastaan kännykän räpläämisestä tuli huomautettavaa.