1. yle.fi
  2. Uutiset

Kadonnutta nuorta miestä etsitään merellä Maalahden edustalla

Mies katosi lauantaina ja hänen veneensä löydettiin uponneena maanantaina.

kadonneet henkilöt
Hans-Mikael Holmgren / Yle

Vaasalainen vuonna 1992 syntynyt mies on ollut kateissa lauantaista asti. Hän on ollut liikkeellä veneellä Maalahdessa Sidlandetin edustalla ja hänet ilmoitettiin kadonneeksi maanantaina.

Miehen vene löytyi uponneena eilen iltapäivällä Sidlandetin edustalta.

Etsintöihin on osallistunut mm. sukeltajia rajavartiolaitokselta ja pelastuslaitokselta sekä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun vapaaehtoisia. Lisäksi kadonnutta on etsitty koirien ja dronen avulla. Sukeltajien työtä vaikeuttaa huono näkyvyys.

Etsintöjä jatketaan tänään illalla ja huomenna keskiviikkona.

Lue seuraavaksi