Viitostie katkaisee mökkitien, ja perheen ainoa sauna jää toiselle puolelle – tien parantaminen muuttaa kulkuyhteyksiä yli 60 talon kohdalta

Valtatien rakentaminen muuttaa arkista ympäristöä monella tavalla.

valtatiet
Marja Törön nykyinen mökkitie katkeaa lopullisesti kaiteiden ja riista-aitojen asentaminsen jälkeen.
Marja Törön nykyinen mökkitie katkeaa lopullisesti kaiteiden ja riista-aitojen asentaminsen jälkeen.Petri Vironen / Yle

Marja Törö asuu miehensä Jorma Kaartisen kanssa Mikkelissä, reilut kymmenen kilometriä kaupungista pohjoisen suuntaan. Kymmeniä vuosia alueella on odotettu rahoja vilkkaan Viitostien parantamiseen Mikkelistä Juvalle (siirryt toiseen palveluun) (Väylä). Reilun 40 kilometrin osuus on ollut nykyisille liikennemäärille ahdas ja vaarallinen.

Rahaa löytyi edellishallituksen budjetista ja kuokka iskettiin maahan reilu vuosi sitten. Tiesuunnitelmia oli tehty jo vuosia, joten Kaartinen ja Törökin tiesivät varautua maisemaan muutokseen.

Mutta perheen arkea uusi tie muuttaa myös pysyvällä tavalla. Uusi tielinjaus kulkee Jorman kotitilan maiden halki. Asuintalo jää uuden tien toiselle, mökki toisella puolelle. "Tilustie" poistuu käytöstä ja korvaava yhteys rakennetaan yleisen Kuvalantien kautta.

– Kyllähän me ramppaamme tätä väliä päivittäin. Varsinkin kaveri monta kertaa päivässä ees taas, Marja Törö kertoo.

Pariskunnan talouden ainoa sauna on mökin rantasauna. Myös polttopuiden tekoa, marjastusta ja sienestystä sekä pihan laittoa riittää jatkuvasti.

Lue myös: Tuija Rautiaisen kodin päältä ajaa pian 15 000 autoa päivässä – Nelostien laajennus vaatii poikkeuksellisen monen talon purkamista

"Välillä koko talo tärähtää"

Käytännössä muutos alkoi hahmottua vuosi sitten kun seudulla puhkottiin väylää uudelle nelikaistaiselle tielle. Kalliota räjäyteltiin ja siitä irtoava kiviaines käytetään uuden tien pohjaksi. Tien tekeminen on kuulunut ja tuntunut perheen kotona.

– Kyllä se on näkynyt ja varsinkin kuulunut. Välillä koko talo tärähtää. Autot ajavat päivät ja yöt, illalla yhteentoista asti ja lauantait ja sunnuntaitkin, Marja Törö kertoo.

Tien urakoinnista vastaava Destia on ilmoittanut alueen asukkaille WhatsApp-viesteillä. Alueen asukkaista on koottu ryhmiä, joissa räjäytyksistä ilmoitetaan.

Viitostietä rakennetaan Mikkelin pohjoispuolella neljän vuoden ajan.
Viitostietä rakennetaan Mikkelin pohjoispuolella neljän vuoden ajan.Petri Vironen / Yle

Marja Töröä ja Jorma Kaartista viestit eivät ole kuitenkaan tavoittaneet, vaikka numero toiveesta on kerrottu ja numerokin annettu kahteen otteeseen.

– Eivät ole muistaneet meille ilmoittaa. Mukavahan tuo olisi ollut saada tietoa räjäytyksistä, Marja Törö toteaa.

Tien rakennuttajan, Väylän projektipäällikkö Harri Liikanen harmittelee, ettei tieto ole tavoittanut asukkaita.

– Tarkoitus on, että räjäytyksistä menee tietoa lähialueen asukkaille. Eikö tieto, tässä tapauksessa numero, ole sitten kulkeutunut oikeaan paikkaan, Harri Liikanen pohtii.

Sivuteitä, liittymiä ja siltoja suuri määrä

Mikkelin ja Juvan välisestä uudesta Viitostiestä karkeasti puolet tehdään uuteen maastokäytävään. Jälkimmäinen osa Nuutilanmäestä Juvalla rakennetaan pääosin nykyisen tien päälle.

Reilun 40 kilometrin matkalta joudutaan purkamaan 12 taloa. Uusi tie muuttaa nykyisiä kulkuyhteyksiä yli 60 talon tai tilan kohdalla. Näille joudutaan rakentamaan uusi tie tai järjestämään kulku olemassa olevia teitä käyttäen.

– Jos rampit otetaan mukaan valtatien lisäksi joudutaan rakentamaan 85 kilometriä uutta tietä. Ilman ramppeja kilometrejä tulee viitisenkymmentä, projektipäällikkö Harri Liikanen sanoo.

Uusia siltoja Mikkelin ja Juvan välille rakennetaan 37 kappaletta, eritasoliittymiä tulee yhdeksän.

– Paljon näissä on soviteltavaa ja hyvässä yhteisymmärryksessä näistä pääosin voidaan sopia. Yleinen ja yksityinen etuhan näissä voi joskus olla vastakkain, Liikanen muistuttaa.

Vielä vanhaa reittiä pitkin

Marja Törön ja Jorma Kaartisen mökkimatka kulkee jalkapelissä vielä toistaiseksi vanhaa reittiä pitkin. Metsätaipaleen puolivälissä pitää kuitenkin kiivetä uuden valtatien penkereelle ja katsoa tarkasti sopiva hetki tien ylitykselle. Työmaan sisäinen liikenne on vilkasta.

– Olen seurannut, että työmaalla on erikokoisia työkoneita, jotka erottaa väristä. Oranssit on suurimpia ja pitävät kovinta ääntä, Törö sanoo.

Työmaan jyrkkien penkkojen takia tavallisilla ajoneuvoilla ei mökille ole mitään asiaa.

– Eräs pakettiauto siitä yritti, mutta jäi mahastaan kiinni. Naapuri kokeili traktorilla, mutta tarvitsi apua kaatumisen pelossa. Jos jotain sattuisi ja apua tarvittaisiin, se olisi varmasti tultava ambulanssikopterilla.

Voit keskustella aiheesta 1.6.2019 klo 22 saakka.

Lue lisää:

Uutta valtatietä rakennetaan keskelle metsää – Viitostie saa entistä suoremman linjauksen 75 miljoonalla eurolla