Kauan odotettu Oodin parveketerassi avautuu yleisölle

Keskustakirjasto Oodin parveketerassin kaide on korjattu. Terassi avautuu yleisölle aamulla helatorstaina.

Helsingin keskustakirjasto Oodi
oodi
oodi

Keskustakirjasto Oodin parveketerassin avajaisia vietetään helatorstaina.

Yleisö pääsee tutustumaan terassiin heti aamu kahdeksalta.

Keskustakirjaston palveluesimies Sami Jyläs arvelee uuden terassin kiinnostavan kovasti ihmisiä.

– Kyllä terassilta avautuva näköala varmasti kiinnostaa ihmisiä. Millainen yleisöryntäys tulee riippuu, varmasti paljon säästä.

Oodin parveketerassi sijaitsee kirjaston kolmannessa kerroksessa.

Terassi täyttää nyt turvallisuusmäärykset

Keskustakirjasto Oodi avautui yleisölle vapun tienoilla.

Parveketerassin avaaminen yleisölle viivästyi kuitenkin useilla viikoilla, sillä terassi ei yllättäen täyttänyt turvallisuusvaatimuksia.

Syynä oli se, että parvekkeen kaiteen alaosan rako oli turvallisuusmääräysten mukaan liian suuri.

Pari viikkoa kestäneet korjaustyöt on nyt tehty.

– Parvekkeen kaide on nyt muutettu siten, että pullot tai muut esineet eivät pääse pyörimään sen alta maahan, Jyläs sanoo.

Parveketerassi on avoinna Oodin aukioloaikojen mukaisesti eli arkisin klo 8-22 ja viikonloppuisin klo 10-20.

Oodin parveketerassin avautumisesta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. (siirryt toiseen palveluun)