1. yle.fi
  2. Uutiset

Pompeo: Iran pyrkii iskuillaan nostamaan öljyn maailmanmarkkinahintaa

Iranin ja Yhdysvaltojen kiristyneitä välejä käsitellään parhaillaan Mekassa, jonne Persianlahden liittolaismaat ovat kokoontuneet hätäkokoukseen.

Öljyn hinta
Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo.
Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo syyttää Irania sabotaasi-iskuista Persianlahdella.EPA

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo syyttää Irania iskuista Saudi-Arabian öljytankkereita vastaan. Pompeon mukaan Teheran pyrkii iskuilla nostamaan raakaöljyn maailmanmarkkinahintaa.

Muutama päivä sitten Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja John Bolton sanoi, että aiemmin tässä kuussa kaupallisiin laivoihin tehtyjen iskujen takana oli "melkein varmasti" Iran.

Bolton aikoo esitellä todisteita Iranin osallisuudesta iskuihin YK:n turvallisuusneuvostossa ensi viikolla.

Iranin ja Yhdysvaltojen kiristyneitä välejä käsitellään parhaillaan Mekassa, jonne Persianlahden liittolaismaat ovat kokoontuneet hätäkokoukseen.

Saudi-Arabian kuningas Salman kehotti Persianlahden arabimaita vastustamaan yhdessä Iranin "rikollista toimintaa". Kuninkaan mukaan maiden on tehtävä kovasti töitä pitääkseen alueen turvallisena.

– Iranin hallinnon puuttuminen alueen maiden sisäisiin asioihin, ydinaseiden ja ohjusten kehittäminen sekä kansainvälisen meriliikenteen vapauden vaarantaminen ovat uhka maailman öljynsaannille, Salman jyrisi kokouksessa.

Saudi-Arabia ja Iran ovat alueellisia arkkivihollisia. Saudi-Arabia ja muut Persianlahden arabimaat ovat puolestaan Yhdysvaltain läheisiä liittolaisia.

Lue lisää:

Qatarin pääministeri matkustaa neuvottelemaan Saudi-Arabiaan – ensimmäinen korkean tason tapaaminen kiistojen jälkeen

Yhdysvaltain Bolton: Iran "melkein varmasti" Hormuzinsalmen alusiskujen takana

Lähteet: Reuters, STT

Lue seuraavaksi