Rajkumar Sabanadesanin kolumni: Suomi kotouttaa sossuun, vaikka vaihtoehtoja olisi

Sosiaaliturvasta tulee tehdä vastikkeellista. Tämä koskisi erityisesti niitä ihmisiä, jotka ovat tulleet Suomeen humanitaarisen maahanmuuton seurauksena, kirjoittaa Rajkumar Sabanadesan.

turvapaikanhakijat
Kolumnikuva Raj Sabanadesan
Jani Aarnio

Sanotaan heti tähän alkuun: olen hyvinvointivaltion suurin fani. Mielestäni pohjoismainen yhteiskuntamalli on yksi ihmiskunnan hienoimpia saavutuksia. Kolumnistikollega Ina Mikkola kirjoitti hyvinvointiyhteiskunnalle suorastaan ylistyslaulun, johon suurelta osin yhdyn.

Kantasuomalainen imee hyvinvointiyhteiskunnan mallin jo äidinmaidossa. Hyvinvointivaltio on läsnä suomalaisen jokaisessa hetkessä aina synnytyksestä hautaan.

Suomalainen tuskin tulee ajatelleeksi, miten harvinainen tämä järjestelmä on maailmanlaajuisesti. Ajatus siitä, että valtio kustantaisi heidän toimeentulonsa, saati maksaisi heille opiskelusta tai omien lasten hoitamisesta kotona, on suurimmalle osalle maailman väestöstä täysin käsittämätöntä.

Esimerkiksi synnyinmaassani Sri Lankassa asuva ihminen ei pystyisi kuvittelemaan, että tämä ihmemaa tarjoaa kaiken lisäksi näitä samoja etuja muillekin kuin omille kansalaisilleen.

Malli ei kuitenkaan ole täydellinen. Sen suurin valuvika (siirryt toiseen palveluun) ovat niin kutsutut kannustinloukut. Kun erilaiset sosiaalituet ja tulonsiirrot saavuttavat tarpeeksi korkean tason, syntyy tilanteita, joissa henkilön ei yksinkertaisesti kannata ottaa vastaan työtä. Kannustinloukut ovat erityisen suuri ongelma matalapalkka-aloilla ja siksi ne vaikuttavat erityisen haitallisesti humanitaarisen maahanmuuton kautta Suomeen tulleisiin ihmisiin, joista osa on jopa lukutaidottomia.

Jos ihminen on kasvanut maassa, jossa miehen velvollisuus on elättää itsensä ja perheensä, voi tukien varassa eläminen Suomessa tuntua sisällöllisesti merkityksettömältä

Suomessa on käytössä ns. asumisperustainen sosiaaliturva. Se tarkoittaa, että kaikki Suomessa laillisesti oleskelevat ovat oikeutettuja samoihin tukiin kuin Suomen kansalaiset. Periaate on kaunis, ja vasta-argumentit kuulostavat helposti syrjinnältä ja pahimmillaan jopa rasismilta. Tukien varassa eläminen on kuitenkin tukien saajalle itselleen usein suuri henkilökohtainen kriisi. Hän passivoituu.

Ihminen haluaa tuntea olevansa hyödyllinen osa yhteiskuntaa, mutta pian hän oppii, että hänen roolinsa on olla objekti, ei oman elämänsä aktiivinen subjekti. Erityisesti jos ihminen on kasvanut maassa, jossa miehen velvollisuus on elättää itsensä ja perheensä, voi tukien varassa eläminen Suomessa tuntua sisällöllisesti merkityksettömältä taloudellisesta turvasta huolimatta.

Ylellä esitetyssä tuoreessa kohudokumentissa irakilainen turvapaikanhakija jakaa mainoksia tehdäkseen jotakin hyödyllistä. Samalla hän ihmettelee ääneen sitä, että hän saisi saman määrän rahaa vain makaamalla sohvalla. Minäkin ihmettelen.

Sosiaaliturvasta pitäisikin tehdä vastikkeellista – erityisesti niille ihmisille, jotka ovat tulleet maahan humanitaarisen maahanmuuton seurauksena. Vastikkeeksi tuille ihmisen pitäisi tehdä jotakin hyödyllistä, esimerkiksi opiskella tai tehdä jonkinlaista yleishyödyllistä työtä. Vähintään kielen oppiminen tulee olla edellytys tukien saamiselle.

Suomi on alusta asti kotouttanut somaleja suoraan sosiaaliturvaan. Tästä ei pidä syyttää somaleja, vaan suomalaisten on katsottava peiliin.

Se, että suomalainen avokätinen sosiaalituki tarjotaan täysin vastikkeetta myös sellaisille ihmisille, joilla ei ole minkäänlaista käsitystä hyvinvointiyhteiskunnan periaatteista ja tukien ideasta, on valtava virhe. Tulokset puhuvat puolestaan. Esimerkiksi Suomen somalien työllisyysluvut laahaavat valovuosien päässä kantaväestöstä.

Kyse ei tietenkään ole siitä, että somalit olisivat jotenkin laiskoja tai typeriä. Yhdysvaltojen Minnesotassa somalit perustavat (siirryt toiseen palveluun) menestyviä yrityksiä ja työttömyys on harvinaista. Syy on siis järjestelmässä: Suomi on alusta asti kotouttanut somaleja suoraan sosiaaliturvaan. Tästä ei pidä syyttää somaleja, vaan suomalaisten on katsottava peiliin. Virheitä on tehty.

Parasta, mitä Suomi voi alkuvaiheessa uusille asukkailleen tarjota, on keppiä porkkanan sijaan. Työelämän pitää toki myös joustaa huomattavasti nykyistä enemmän. Jos ihminen ei osaa vielä suomea eikä ole koulutettu, ei ole realistista olettaa, että hänelle kukaan haluaisi maksaa työehtosopimusten mukaista palkkaa. Joustamattomat työmarkkinat ja pelko halpatyövoiman tulosta estävät nykyisellään kaikki järkiratkaisut.

Pahimmillaan nykytilanne ruokkii suoranaista rasismia. Kun lehdet ovat täynnä uutisia tukien varassa elävistä maahanmuuttajista, ei työnantajallekaan heti ensimmäisenä tule mieleen että ”tässäpä varmasti ahkera ja työteliäs ihminen”, vaan hän sivuuttaa ulkomaalaistaustaisen hakijan jo ennakkoluulojensa perusteella. Näin jää työpaikka saamatta niiltäkin, jotka yrittävät kaikkensa, opiskelevat kielen ja kieltäytyvät heittäytymästä tukien varaan.

Tätäkö me haluamme?

Rajkumar Sabanadesan

Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjä, muutosjohtamisen konsultti ja entinen turvapaikanhakija.

Kolumnista voi keskustella 04.06. klo 16.00 asti.