Ylen tiedot: Sosiaaliturvan uudistaminen menee parlamentaariseen valmisteluun

SDP:n johdolla kasattava hallitus aikoo palata sosiaaliturvan uudistamisessa komitean käyttöön.

hallitusneuvottelut
Hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueiden puheenjohtajat Säätytalolla.
Hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet kokoontuivat Säätytalossa toukokuun alussa.Jouni Immonen / Yle

Laaja sosiaaliturvan uudistus on menossa parlamentaariseen valmisteluun, neuvottelulähteet kertovat Ylelle.

Suurta uudistusta pohtimaan perustetaan komitea, mutta tiettävästi joitakin muutoksia on sovittu toteutettavaksi myös ilman komiteaa, jotta päätöksiä syntyisi jo tällä vaalikaudella.

Hallitusneuvotteluissa mukana olevat puolueet ovat olleet yhtä mieltä ennen kaikkea siitä, että eri tukia pitää yksinkertaistaa ja byrokratiaa vähentää.

Sosiaaliturvan uudistaminen kestäisi pidempään kuin yhden vaalikauden, koska kyseessä on suuri ja monimutkainen muutos.

Vääntöä on aiheuttanut se, että hallituksen ovat menossa vastikkeetonta perustuloa ajavat vihreät ja vasemmistoliitto sekä sosiaaliturvan vastikkeellisuutta kannattavat SDP ja RKP. Keskusta puolestaan kannattaa vastikkeellista perustuloa, joka ei ole perustulo ainakaan perinteisessä mielessä.

Säätytalon neuvottelupöydässä ei ole lopullisesti linjattu siitä, muuttuuko sosiaaliturva vastikkeelliseksi vai vastikkeettomaksi.

Vastikkettomuudella tuella tarkoitetaan kansalaispalkan kaltaista sosiaaliturvaa, joka annetaan kaikille ilman erillisiä velvoitteita. Vastikkeellinen sosiaaliturva puolestaan vaatii tuen saajalta tiettyjen ehtojen täyttämistä.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toivoi jo ennen vaaleja, että uudistuksesta löytyisi laaja parlamentaarinen yhteisymmärrys. Hän ehdotti, että uudistuksen tekemisessä pitäisi palata komitean käyttämiseen. Perusteluna oli, ettei mittavalle uudistukselle kävisi kuten useille Juha Sipilän (kesk.) hallituksen uudistuksille, jotka kaatuivat huonoon valmisteluun.

Sipilän asettama työryhmä pohti uudistusta

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä asetti viime hallituskaudella työryhmän pohtimaan, millaisilla malleilla sosiaaliturvaa voitaisiin uudistaa.

Työryhmä sai työnsä valmiiksi tämän vuoden alussa ja päätyi esittämään kolmea mallia, joilla uudistus voidaan tehdä.

Asiantuntijatyöryhmä ei suosittanut mitään tiettyä mallia, mutta toi esiin erilaisten perusratkaisujen vaikutuksen ihmisten sosiaaliturvaan.

Sosiaaliturvan perusratkaisut liittyvät kolmeen kysymykseen. Pitäisikö tukien määräytyä yksilön vai perheen tulojen mukaan? Entä pitäisikö sosiaaliturvan perustua erityisiin syihin kuten työttömyyteen vai pitäisikö sitä jakaa kaikille?

Ja pitäisikö valtion vaatia tuen saajalta tiettyjen ehtojen täyttämistä kuten aktiivista työnhakua, ennen kuin hän saa tukea? Työryhmä ei ottanut kantaa eri tukien tasoon.

Sipilä toivoi viime kaudella, että seuraava hallitus ottaisi työryhmän työn lähtökohdaksi, kun sotu-uudistus tehdään.

Työryhmä päätyikin suosittamaan parlamentaarista valmistelua ja järjestelmää kehitettäisiin vaiheittain eri hallituskausien aikana.

Suosituksella työryhmä pyrki välttämään sote-uudistuksesta tutut sudenkuopat, sillä kokonaisuus on niin monimutkainen, ettei sitä saada valmiiksi neljän vuoden aikana.