Tuuli vei sähköjä ja teki muutenkin tuhojaan: Kattopeltejä irti, puita nurin ja veneitä omilla teillään

Sähköt ovat olleet poikki jopa tuhansilta.

Vahinkojen torjunta
Puut taipuvat kovassa tuulessa.
Raila Paavola / Yle

Kovana tuivertanut tuuli katkoi sähköjä ja piti pelastusviranomaiset kiireisinä perjantaina. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos nosti valmiuttaan vielä iltapäiväksi erityisesti rannikon paloasemilla.

Eniten työtä ovat aiheuttaneet kaatuneet puut ja irronneet kattopellit. Tehtäviä on ollut kymmenittäin: Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastajilla parikymmentä, Jokilaaksojen pelastuslaitoksella alkuiltaan mennessä yli 50.

Esimerkiksi Kalajoella taisteltiin iltapäivällä suurehkon rakennuksen katon irtoamista vastaan.

Pelastuslaitos toivoi vielä illan suussa, että ihmiset huolehtisivat veneiden kunnollisesta kiinnittämisestä. Ajelehtimaan lähtenyt vene herättää aina huolen siitä, onko kyydissä ollut myös ihmisiä.

Ilman sähköä on ollut päivän mittaan enimmillään tuhansia asiakkaita erityisesti Kokkolassa, Kalajoella, Lestijärvellä ja Toholammilla.

.

Tuuli painaa aaltoja rantaan.
Raila Paavola / Yle

Myräkästä on kuitenkin selvitty tiettävästi ilman henkilövahinkoja.