Trump uhkaa vähentää tiedusteluyhteistyötä Britannian kanssa Huawein takia

Huawei-kiista saattaa muuttaa läheisten liittolaisten, Yhdysvaltojen ja Britannian tiedustelutietojen vaihtamista.

Huawei
Donald John ja Trump Theresa May
Kiinalaisyhtiö Huawei on aiheuttamassa kiistaa Theresa Mayn ja Donald Trumpin välille. Kuva tapaamisesta viime vuoden heinäkuulta. Brendan Smialowski / AFP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin odotetaan uhkaavan liittolaistaan Iso-Britanniaa tiedustelyhteistyön rajoittamisella ensi viikon Britannian-vierailullaan.

Trump toteuttaa uhkauksensa, jos Britannia sallii kiinalaisen verkkolaite- ja puhelinvalmistajan Huawein osallistua maan 5g-verkon rakentamiseen. Asiasta kirjoittaa brittiläinen talouslehti Financial Times (siirryt toiseen palveluun).

Ajatus on ollut esillä aiemminkin, mutta se on uudelleen ajankohtainen Trumpin Lontoon-vierailun alla.

FT viittaa Valkoisen talon nimettömään virkamieslähteeseen, jonka mukaan Huawei "mitä ilmeisimmin on asialistalla". Jos Trump toteuttaa varoituksensa julkisesti, antaa se sytykkeitä niille brittikabinetin jäsenille, jotka haluavat tiukempia otteita suhteessa kiinalaisyhtiöön.

Huawei-ruuvi kiristyy, jos Trump tekee uhkauksesta julkisen

Lehden mukaan presidentti aikoo ottaa asian henkilökohtaisesti puheeksi pääministeri Theresa Mayn kanssa, koska hänen avustajansa eivät ole onnistuneet vakuuttamaan brittihallituksen joitakin jäseniä, että Huawein pääsy rakentamaan Britannian 5g-verkkoja on estettävä.

Huawein pääsystä Britannian uuden sukupolven verkkomarkkinoille on tullut yksi maiden kahdenvälisten suhteiden herkimmistä kysymyksistä viime kuukausina.

Viime kuussa Britannian kansallisesta turvallisuusneuvostosta vuodetut tiedot antavat ymmärtää, että brittihallituksen jotkut ministerit ovat taipuvaisia sallimaan Huawein osallistumisen 5g-verkon rakentamiseen muissa kuin ydintoiminnoissa. Tämä huolimatta Yhdysvaltain varoituksista.

Trumpin turvallisuusneuvonantaja John Bolton sanoi FT:n mukaan viimeksi eilen, että Britannian hallitus ei ole vielä lopullisesti päättänyt Huawein osallistumisesta.

Yhdysvalloissa Huawei on asetettu mustalle listalle, ja amerikkalaisyrityksiltä on kielletty myymästä tuotteita Huaweille. Kielto tulee voimaan elokuun puolivälissä. Yhdysvallat pitää Huaweita turvallisuusuhkana maalle.

Huawei valmistaa tällä hetkellä markkinoiden edistyneimpiä ja halvimpia 5g-verkkoja.

Presidentti Trump tekee valtiovierailun Britanniaan länsiliittoutuneiden Normandian maihinnousun 75-vuotispäivän aikoihin. Kutsun saapua Britanniaan esitti kuningatar Elisabet II.

May ja Trump osallistuvat Portsmouthissa järjestettävään maihinnousun muistotilaisuudeen 5. kesäkuuta. He matkustavat myös Ranskaan juhlimaan maihinnousun varsinaista vuosipäivää 6. kesäkuuta.

Lue myös:

Näin Huawein kriisi on edennyt – Yhdysvaltojen painostus Kiinan lippulaivayhtiötä kohtaan on koventunut kuukausi kuukaudelta

Yhdysvallat lykkää kolme kuukautta Huawein vientikieltoa

Presidentti Trump julisti kansallisen hätätilan tietoverkkojen uhkan vuoksi – Huawei päätyi kauppaministeriön mustalle listalle