Viranomaiset etsivät veden varaan joutunutta nuorta Kihniössä – kaksi poikaa oli yöllä souturetkellä

Viranomaiset ovat etsineet noin 15-vuotiasta poikaa Kankarinjärvellä ja sen ympäristössä. Apuna on ollut muun muassa lentokone.

vesiliikenneonnettomuudet
Yle Tampere
Kihniö

Viranomaiset ovat etsineet souturetkellä kadonnutta poikaa Kihniössä.

Poliisi sai perjantaina aamulla ilmoituksen, että perjantain vastaisena yönä kaksi noin 15-vuotiasta poikaa oli ollut liikkeellä soutuveneellä Pirkanmaalla sijaitsevan Kihniön Kankarinjärvellä.

Pojat olivat joutuneet veden varaan ja lähteneet uimaan kohti rantaa. Toinen pojista onnistui uimaan rantaan saakka, mutta toista poikaa ei ole löydetty. Rikoskomisario Pauli Pitkäkoski kertoo, että matka veneeltä rantaan on arviolta useita satoja metrejä.

Viranomaiset ovat etsineet poikaa perjantaiaamusta asti Kankarinjärvellä ja sen ympäristössä. Etsinnöissä on ollut apuna muun muassa lentokone. Myös sukeltaja on käynyt paikalla. Poikaa ei ole löytynyt toistaiseksi rannasta eikä vedestä.

Poliisi ja pelastuslaitos jatkavat etsintöjä.

Poikien käyttämä soutuvene löytyi etsinnöissä tyhjänä järven rannalta.