1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lyhyet

Lapinlahden sairaala-alueen rakennusten ideakilpailu poiki neljä ehdotusta

Lapinlahden sairaalan rakennuksille haetaan mahdollista uutta omistajaa ja käyttötarkoitusta ideakilpailulla, joka ratkeaa vuonna 2020.

Lyhyet
Läheltä
Yle

Lapinlahden sairaala-alueen käytöstä järjestettyyn ideakilpailuun on tullut yhteensä neljä ehdotusta.

Kaupunki ei paljasta tässä vaiheessa, mitkä tahot ovat olleet ehdotusten takana.

Alueella tällä hetkellä toimivan Lapinlahden Lähteen toimitusjohtaja Tuula Sundman kertoo yllättyneensä kilpailun etenemisen aikana.

– Tämä salaisuusvaade ei ollut tämän kilpailun alkaessa, vaan se on tullut kesken kilpailun, Sundman sanoo.

Helsingin kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Ahon mukaan kilpailun sääntöjä ei ole kesken kaiken muutettu. Sen sijaan kaupunki on varmistanut osallistujien anonyymiteetin säilyttämisen kilpailun ajan, joka on Ahon mukaan normaali toimenpide.

Sundmain mukaan Lapinlahden Lähde ei voi tässä vaiheessa salauksen takia kertoa, onko heidän ehdotuksensa mukana kilpailussa.

Ideakilpailu on kaksivaiheinen. Kesän aikana arviointiryhmä käy ehdotukset läpi, jotta ne täyttävät sisällöltään kilpailun kriteerit. Tämän jälkeen vähintään kolme töistä valitaan kilpailun toiseen vaiheeseen. Myynnin lisäksi kilpailuun otetaan mukaan myös vuokraukseen perustuvat ehdotukset.

Kilpailuehdotukset julkaistaan ensi syksynä Kerro kantasi -palvelussa, jolloin yleisö voi antaa ehdotuksista palautetta.

Lue seuraavaksi