Pelastuslaitos on hoitanut jo yli 70 myrskytehtävää ja lisää on jonossa

Myrsky on katkonut sähköjä tuhansilta talouksilta.

Oulu
Myrsky
Marko Väänänen / Yle

Myrskylukemiin yltynyt lounaistuuli on aiheuttanut paljon hälytyksiä Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselle.

Rannikkoalueella tuuli on katkonut puita ja lennättänyt irtotavaroita sekä katoksia. Myös Hailuodon lauttaliikenne keskeytettiin kovan tuulen vuoksi iltapäivällä. Myrsky on aiheuttanut myös laajoja sähkökatkoksia sekä rannikolla että Kainuussa. Tuhannet taloudet ovat olleet päivän mittaan ilman sähköä.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos on lisännyt valmiuttaan myrskyn vuoksi. Pelastuslaitos perusti johtokeskuksen myrskytuhojen torjuntatehtäviä varten. Miehistöä on kutsuttu tavallista enemmän työvuoroihin.

Myrskytuulet ovat tehneet tuhoja laajalti Perämeren rannikolla. Ylen meteorologin Matti Huutosen mukaan ainakin Perämeren rannikolla kannattaa nyt välttää juhlatelttojen ja muiden kevyiden rakenteiden pystyttämistä pihoille ja siirtää suunnitellut asennustyöt vaikkapa huomiseen aamuun.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)