Tanskalaisen ja norjalaisen turistin murhista syytetty marokkolaismies katuu tekoaan: En enää tiedä tuenko Isisiä

Naiset löytyivät murhattuina Marokon vuoristosta joulukuussa 2018.

Marokko
Tie Toubkalin alueella.
Norjalainen ja tanskalainen nainen joutuivat henkirikoksen uhreiksi telttaillessaan Marokon vuoristossa.AOP

Yksi tanskalaisen ja norjalaisen naisen murhaamisesta Marokossa syytetyistä miehistä sanoo katuvansa tekoaan. Mies kertoi katumuksestaan Marokossa alkaneessa oikeudenkäynnissä, kertoo norjalainen VG-lehti (siirryt toiseen palveluun).

Lisäksi terroristijärjestö Isisin tukijaksi aiemmin ilmoittautunut mies totesi oikeudessa, ettei ole enää varma tukeeko järjestöä.

– Kun minut pidätettiin, näytti poliisi minulle toisen puolen Isisistä. Rehellisesti sanottuna olen vieläkin hämmentynyt. En enää tiedä tuenko edelleen Isisiä. Rakastin Isisiä, mutta nyt en enää ole varma, mies sanoi.

Vuoristossa Marokossa telttailemassa olleet tanskalainen ja norjalainen nainen löydettiin murhattuina viime joulukuussa. Verityön pääepäiltyjä on neljä. He ovat tunnustaneet murhat. Lisäksi pariakymmentä miestä syytetään osallisuudesta tapaukseen.

Murhista julkaisemallaan videolla miehet vannovat uskollisuutta terroristijärjestö Isisille. Isis ei ole kuitenkaan missään vaiheessa sanonut olleensa verityön takana.

Useita kertoka lykätty oikeudenkäynti alkoi Marokossa tällä viikolla. Pääsyytettyjä uhkaa kuolemantuomio.

Lisää aiheesta:

Mestausvideon jakamisesta sosiaalisessa mediassa ensimmäinen tuomio Tanskassa – tapaus liittyy Marokossa murhattuihin naisiin

Pohjoismaalaisten naisten murhat Marokossa: Isis-kannattajat jakoivat mestausvideota sosiaalisessa mediassa

Islamisteja epäillään norjalaisen ja tanskalaisen naisen Marokossa tapahtuneista murhista – epäillyt otettu kiinni

Tanskalainen ja norjalainen nainen murhattu Marokossa – epäiltyjä otettu kiinni