Analyysi: Tubettaja sai Saksan suurimman puolueen puheenjohtajan pois tolaltaan – hallitus horjuu surkean eurovaalituloksen jälkeen

Jos Saksassa alkaa hallituskriisi, se tulee EU:n kannalta hankalaan aikaan, kirjoittaa Eurooppa-kirjeenvaihtaja Dan Ekholm.

Saksan politiikka
Nuoret saksalaiset ovat tyytymättömiä CDU:n uuden puoluejohtajan Annegret Kramp-Karrenbauerin ilmastopolitiikkaan ja hänen yritykseen rajoittaa tubettajien ilmaisuvapautta. Ilmastomielenosoitus liittokansleriviraston edessä keskiviikkona 29. toukokuuta.
Nuoret saksalaiset ovat tyytymättömiä CDU:n uuden puoluejohtajan Annegret Kramp-Karrenbauerin ilmastopolitiikkaan ja hänen yritykseen rajoittaa tubettajien ilmaisuvapautta. Ilmastomielenosoitus liittokansleriviraston edessä keskiviikkona 29. toukokuuta.Dan Ekholm / Yle

BerliiniNuori 26-vuotias tubettaja Rezo on saanut Saksan politiikan sekaisin. Hän julkaisi muutama päivä ennen EU-vaaleja Youtubessa videon, (siirryt toiseen palveluun)jossa hän vaati Saksan valtapuolueen kristillisdemokraattien eli CDU:n tuhoamista.

Videolla Rezo haukkui yksipuolisesti kristillisdemokraatteja muun muassa siitä, että puolue ei ole tehnyt tarpeeksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ennen vaaleja tunnin mittaista videoklippiä oli katsottu 11 miljoonaa kertaa.

Rezo antoi videolla äänestysohjeita nuorille katsojilleen ja heidän vanhemmilleen. Hänen mielestään EU-vaaleissa ei kannattanut äänestää kristillisdemokraatteja tai sosiaalidemokraatteja, eikä ainakaan oikeistonationalistista Vaihtoehto Saksalle eli AfD -puoluetta.

Eurovaalien suurin voittaja olikin vihreät, joka melkein kaksinkertaisti ääniosuutensa 20,5 prosenttiin. Puolue nousi sosiaalidemokraattien ohi toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

Lauantaina N-tv-kanavan julkaisemassa kannatusmittauksessa (siirryt toiseen palveluun) vihreät nousi myös kristillisdemokraattien ohi suurimmaksi puolueeksi ensimmäistä kertaa Saksan historiassa.

Jälkianalyyseissa on oltu erimielisiä siitä, johtuuko vihreiden äänivyöry Rezon videosta, aktivisti Greta Thunbergin ilmastolakosta, vihreiden uudesta puoluejohdosta vai kyllästymisestä Saksan hallituspuolueisiin.

Hallitus sinnittelee yhdessä

Saksan hallituspuolueille eli CDU:n ja Baijerin CSU:n liitolle sekä sosiaalidemokraateille vaalitulos oli tyrmäävä. Puolueet ovat johtaneet Saksaa käytännössä koko sodan jälkeisen ajan.

Jos hallitus muodostettaisiin nyt eurovaalituloksen perusteella, puolueilla ei olisi enemmistöä edes yhdessä.

CDU/CSU hävisi eurovaaleissa 6,5 prosenttiyksikköä, mutta pysyi suurimpana puolueryhmänä. Sosiaalidemokraattien kannatus taas romahti peräti 11,4 prosenttiyksikköä.

Puolueet yrittävät silti vielä pinnistellä hallituksessa järkiavioliitossaan. Rakkautta ei ole ollut enää pitkään aikaan, ja vaalien tulos vain lisäsi kumppaneiden pahoinvointia.

CDU:n puheenjohtaja rajoittaisi tubettajien puheita

CDU:n uusi puheenjohtaja Annegret Kramp-Karrenbauer, joka nousi puoluejohtajaksi Angela Merkelin jälkeen viime joulukuussa, on joutunut vielä suurempiin vaikeuksiin vaalien jälkeisten puheidensa takia.

Kramp-Karrenbauer totesi vaalien jälkeen, että Youtubessa pitäisi rajoittaa mielipiteiden esittämistä ennen vaaleja. Hän vertasi some-kanavia perinteisiin tiedotusvälineisiin ja sanoi, etteivät nekään saa olla puolueellisia ennen vaaleja.

Asiantuntijoiden ja vastustajien mukaan Kramp-Karrenbauerin lausunnot ovat Saksan perustuslaissa taatun ilmaisunvapauden vastaisia. Liberaalien puheenjohtaja Christian Lindner piti Kramp-Karrenbauerin puheita uskomattomina.

Annegret Kramp-Karrenbauer piti lehdistötilaisuutta Berliinissä 27. toukokuuta 2019.
Annegret Kramp-Karrenbauer piti lehdistötilaisuutta Berliinissä 27. toukokuuta 2019.Odd Andersen / AFP

Puoluelehdet ovat Saksassakin voineet aina kehottaa lukijoitaan olemaan äänestämättä jotain puoluetta. Sitoutumattomat lehdet tekevät näin harvoin, mutta nekin saattavat ottaa kantaa ääripuolueiden äänestämistä vastaan.

Tubettaja Rezo taas haukkui Saksan valtapuolueita. Tubettajat eivät kuitenkaan ole yleensä toimittajia, eikä heitä voi edellyttää seuraamaan esimerkiksi yleisradioyhtiöiden puolueettomuussääntöjä.

Moni kriitikko pitää Kramp-Karrenbauerin lausuntoa pahana erehdyksenä. Tämän viikon EU-huippukokouksen yhteydessä liittokansleri Merkeliltä kysyttiin, voiko tällainen henkilö edes nousta liittokansleriksi.

Myös demarien johtajalla on vaikeaa

Sosiaalidemokraateillakaan ei ole helppoa. Entinen mahtipuolue sai sunnuntain vaaleissa vain 15,8 prosenttia äänistä. Vertailun vuoksi esimerkiksi vuoden 1998 liittopäivävaaleissa sen kannatus oli 40,9 prosenttia.

Kun demareilla menee huonosti, he haluavat yleensä vaihtaa puheenjohtajan. Puolueella on ollut jo kahdeksan puheenjohtajaa 2000-luvulla, kun kristillisdemokraatteja on johtanut samalla ajanjaksolla vain kolme henkilöä.

Tällä hetkellä demareita johtaa Andrea Nahles, joka on ollut pestissään vasta hieman yli vuoden. Hän on puolueen historian ensimmäinen naispuheenjohtaja.

Nahlesin edeltäjä Martin Schulz on arvostellut tätä. Saksassa on jo uumoiltu, yrittääkö Schulz palata puoluejohtajaksi. Hän kuitenkin kieltäytyi kunniasta.

Andrea Nahles järjestää nyt luottamusäänestyksen SPD:n parlamenttiryhmässä, jotta ilma puhdistuisi. Nahles ei ole halunnut nousta ministeriksi, vaikka hän on puoluejohtaja, vaan toimii parlamenttiryhmän puheenjohtajana. Äänestys järjestetään ensi viikolla.

Pysyykö hallitus kasassa syksyllä?

Loppusyksystä demarit tekevät välianalyysin hallitusyhteistyöstä. Silloin yltyy repivä keskustelu siitä, kannattaako demarien jatkaa Merkelin hallituksessa vai ei.

Tilanne pahenee, jos demareille menee huonosti itäisen Saksan kolmessa osavaltiovaalissa syyskuussa.

Demarit haluavat vasemmistolaisempaa politiikkaa ja kristillisdemokraatit oikeistolaisempaa politiikkaa, jotta kannatus paranisi. Merkel jää sillanrakentajana yksin.

Jos Saksassa alkaa hallituskriisi syksyllä, se ajoittuu EU:n kannalta hankalaan aikaan. Suomi yrittää tuolloin EU:n puheenjohtajana saada uuden komission kasaan.

Lue myös:

Saksa ja Ranska nokittelivat EU-komission puheenjohtajan nimityksestä – Macron haluaa kaksi miestä ja kaksi naista huippuvirkoihin

Analyysi: Oikeistopopulistien rynnistys valtaan jäi vajaaksi EU:ssa

Eurooppalaiset äänestivät vilkkaimmin 20 vuoteen – katso täältä eri maiden tuloksia

Vaihdettu 1.6.2019 klo 16.53 linkki mielipidemittauksen alkuperäiseen lähteeseen.