Taliban ei ole halukas tulitaukoon rauhanneuvotteluista huolimatta

"Kenenkään ei pitäisi odottaa, että unohdamme 40-vuotiset kärsimyksemme ennen kuin olemme saavuttaneet tavoitteemme", vuodatti Taliban-sissien johtaja.

Taliban
talibanin sissit partioivat
Talibanin taistelijat partioivat Ghaznin kaupungissa toukokuussa 2018.STR/Epa

Taliban-sissien johtaja Haibatullah Akhundzada sanoi lauantaina, ettei järjestö ole valmis tulitaukoon vaikka Yhdysvaltain Afganistanin-erityisedustaja Zalmay Khalilzad matkusti jo perjantaina jatkamaan rauhansukkulointiaan.

– Kenenkään ei pitäisi odottaa, että kaadamme kylmää vettä jihadin kuumille taistelukentille ja unohdamme 40-vuotiset kärsimyksemme ennen kuin olemme saavuttaneet tavoitteemme, Akhundzada vuodatti.

Afganistanin presidentti Ashraf Ghani ehdotti Talebanille taannoin tulitaukoa muslimien pyhän kuukauden ramadanin ajaksi, mutta Taliban ei suostunut.

Khalilzadin puolestaan on tarkoitus runsaan kahden viikon matkansa aikana käydä Afganistanin lisäksi muun muassa Qatarissa, Pakistanissa ja Arabiemiraateissa.

Lähteet: AFP