Littoistenjärvi sai rahaa ympäristöministeriöltä – fosforia voitaisiin poistaa hoitokalastuksella ja vesikasveja keräämällä

Littoistenjärvi puhdistettiin polyalumiinikloridilla vuonna 2017. Järvestä tuli kansallinen nähtävyys, kun vesi kirkastui hetkeksi turkoosinsiniseksi.

Littoistenjärvi
Littoistenjärvi toukokuussa 2018.
Kalle Mäkelä / Yle

Ympäristöministeriö on myöntänyt Littoistenjärven hoitokunnalle 100 000 euron avustuksen kemikaalikäsittelyn jatkoon.

Kemikaalipuhdistuksessa järveen laskettu polyalumiinikloridi sitoi itseensä fosforia ja painoi sen vedestä järven pohjasedimenttiin. Sieltä fosforia on sitoutunut kasvustoon.

Uuden rahoituksen turvin Littoistenjärven hoitokunta haluaa selvittää, olisiko järven fosfori mahdollista poistaa kokonaan.

– Tarkoitus on arvioida, voisiko fosforin kiertoa järvessä ja valuma-aluetta hallita esimerkiksi järven kasvillisuutta hallitusti korjaamalla, Littoistenjärven hoitokunnan Jukka Heikkilä toteaa.

Käytännössä se tarkoittaisi järven kasvillisuuden, esimerkiksi vesiruton poistamista järvestä pikkuhiljaa. Samalla fosforia poistuisi kasvuston mukana.

Kaikkea kasvillisuutta ei kuitenkaan ole tarkoitus tempaista järvestä kerralla. Kasvustoa pitää olla järvessä paljon, jotta fosfori pysyy sitoutuneena, eikä leviä taas veteen.

– On tärkeää mitata tarkkaan, miten poisto voidaan tehdä ja mitä voidaan saada aikaiseksi. Sen selvittämiseen rahoitusta on tarkoitus käyttää, Heikkilä toteaa.

Uintikunnossa järvi on joka tapauksessa tänäkin kesänä. Heikkilän mukaan vedenlaatu on hyvällä tasolla, eikä sinilevää pitäisi järvestä löytyä.

Kaikkiaan ympäristöministeriö myönsi rahoitusta 13 vesiensuojelun hankkeelle. (siirryt toiseen palveluun) Yhteensä rahaa jaettiin 1,5 miljoonaa euroa.

Lue lisää:

Muistatko vielä satumaisen turkoosin Littoistenjärven? Tältä kemikaalein puhdistettu vesi näyttää nyt – katso video

Pysyykö kemikaaleilla käsitelty Littoistenjärvi ihmeellisen kirkkaana jatkossakin? – Tältä se saattaa näyttää 15 vuoden kuluttua