Kokkolan henkirikosta tutkitaan murhana – epäilty myöntää ampuneensa uhria kohti

Uhri ja epäilty tunsivat toisensa. Poliisi tutkii teon motiiveja.

Ampumavälikohtaus
Kokkolan poliisitalo ja kyltti.
Kreeta-Maria Kivioja / Yle

Pohjanmaan poliisi jatkaa Kokkolan Marinkaisissa lauantaina tapahtuneen henkirikoksen tutkintaa. Ampumavälikohtauksessa kuoli paikkakuntalainen mies, joka oli syntynyt vuonna 1971.

Epäilty on alustavassa kuulustelussa myöntänyt ampuneensa pari laukausta uhria kohti. Asiaa tutkitaan nimikkeillä murha, törkeä rattijuopumus sekä ampuma-aserikos.

Epäilty on vuonna syntynyt 1965 paikkakuntalainen mies. Hänet otettiin kiinni reilut pari tuntia tapahtuneen jälkeen Marinkaisissa. Mies ei tehnyt kiinniotettaessa vastarintaa.

Epäilty ja uhri tunsivat toisensa.

Tapahtuneesta ei poliisin mukaan aiheutunut vaaraa sivullisille. Ampumavälikohtaus sattui vapaa-ajan kiinteistön pihalla.

Poliisi pyrkii nyt selvittämään teon motiiveja ja jatkaa kuulusteluja. Poliisi ei tutkinnallisista syistä kerro asiasta enempää.