1. yle.fi
  2. Uutiset

Kotihoidon asiakkaita voidaan hoitaa tulevaisuudessa yhä enemmän etänä

Etäpalvelut säästäisivät suuren määrän päivystyskäyntejä ja hoitajien liikkumiseen kuluvaa aikaa.

kotihoito
Kotihoito
Tällainen on etähoitoon käytettävä tabletti. Tommi Parkkinen / Yle

Elokuussa aloitettavassa kokeilussa Kainuun soten kotihoidon hoitaja voi osittain korvata fyysisiä kotikäyntejä etäkäynneillä. Tablettitietokoneen avulla hoitaja voi ohjata asiakasta esimerkiksi ottamaan lääkkeet tai syömään.

– Täysin uuttahan tämä ei ole, sillä Kainuussa on ollut jo pitkään käytössä turvapuhelimet, jotka myös ovat etähoitoa. Mikäli kotona sattuu jotain, voi turvapuhelimella saada nopeasti apua, Kainuun soten kuntayhtymän hallintoylilääkäri Esa Ahonen sanoo.

Etäkäynnit vähentävät hoitajien liikkumiseen kuluvaa aikaa, ja etäkäyntejä voi tehdä useammin ja tehokkaammin. Yksi hoitaja voi yhden vuoron aikana hoitaa jopa 30 etäkäyntiä, mikä parantaa palveluiden saavutettavuutta ja saatavuutta.

Tablettitietokoneyhteyksiä voidaan hyödyntää myös hoidon tarpeen arviointiin, mikä saattaa Ahosen mukaan vähentää päivystyskäyntejä jopa 10 000 käynnin verran vuodessa.

– Meillä on myös ollut käynnissä myös chattipalvelu, joka osaltaan myös keventää taakkaa.

Tietotekniikan hyödyntäminen terveydenhuollossa on kokoajan yleisempää.

– Yhteiskunnan digitalisaatio on menossa kokoajan enemmän tähän suuntaan. Pitää tietenkin muistaa, ettei nämä etäkäynnit ja chatit sovellu kaikille, vaan jokaisen asiakkaan tapauksessa on tehtävä yksilöllinen arviointi, Ahonen sanoo.

Kokeiluun asiakkaiksi valitaan 5-10 Suomussalmen ja/tai Kuhmon kotihoidon asiakasta. Kokeilu kestää puoli vuotta ja se on asiakkaille maksuton. Mikäli kokeilu onnistuu, etäkäytäntöjä lisätään yleisemmin käyttöön ensi vuoden alussa.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!

Lue seuraavaksi