Al-Holin Isis-leirin oloja yritetään helpottaa: Tavoitteena vapauttaa 30 000 naista ja lasta, uudessa kenttäsairaalassa myös suomalaistyöntekijöitä

Punaisen Ristin kenttäsairaala parantaa leirin terveydenhuoltoa. Al-Holissa on yli 70 000 ihmistä, joukossa tuhansia lapsia.

Isis
Al-Holin pakolaisleiri
Al-Holin pakolaisleirin väkiluku on kasvanut nopeasti. Antti Kuronen / Yle

Kansainvälinen Punainen Risti, Syyrian Punainen Puolikuu ja Norjan Punainen Risti ovat pystyttäneet kenttäsairaalan al-Holin leiriin. Sairaalan työntekijöiden joukossa on myös kahdeksan suomalaista.

Al-Holin pakolaisleiriä valvovat Syyrian kurdiviranomaiset ovat puolestaan ilmoittaneet aikovansa lähettää leirissä olevat syyrialaiset naiset ja lapset kotiin. Tänään maanantaina 800 syyrialaista on tarkoitus lähettää Raqqan ja Tabqan kaupunkeihin. Joukossa on Isis-taistelijoiden puolisoita ja lapsia. Taistelijoita al-Holissa ei pitäisi olla, vaan he ovat kurdialueen vankiloissa.

Kurdien edustajien mukaan tavoitteena on kokonaan tyhjentää Al-Holin leiri syyrialaisista, joita leirissä arvioidaan olevan noin 30 000. Myös Irak on päättänyt, että tuhannet irakilaiset kuljetetaan pois al-Holista. Leirissä on tällä hetkellä yli 70 000 ihmistä. Al-Holissa arvioidaan olevan syyrialaisten ja irakilaisten lisäksi 12 000 ulkomaalaista. Ylen tietojen mukaan 44 heistä on suomalaisia.

Kurdit ja arabit paikkailevat suhteitaan

Syyrialaisten naisten ja lasten kotiuttamisesta leiriltä sovittiin toukokuun alussa (siirryt toiseen palveluun) Pohjois-Syyrian arabiheimojen kanssa pidetyssä kokouksessa. Arabiheimot ovat luvanneet pitää silmällä nyt vapautettavia, jotta he eivät jatkossa muodostaa uhkaa.

Lähettämällä Syyrian arabialueilta kotoisin olevia naisia ja lapsia leiriltä kurdit yrittävät myös paikata välejään alueen arabiväestöön. Syyrian kurdijohtoisilla SDF-joukoilla on ollut keskeinen asema ääriliike Isisin vastaisissa taisteluissa. Kurdien lisäksi SDF-joukoissa on myös arabitaistelijoita.

Kurdien ja arabien välit ovat kuitenkin viilentyneet sen jälkeen, kun taistelu yhteistä vihollista Isisiä vastaan päättyi. Joillakin arabienemmistöisillä alueilla on esiintynyt mielenosoituksia (siirryt toiseen palveluun) kurdijohtoisia joukkoja vastaan.

Lue lisää

Millaiset ovat olot Isis-leirillä Syyriassa? Mikä on Suomen kansalaisten tilanne? Paikalla käynyt Ylen toimittaja Antti Kuronen vastasi yleisön kysymyksiin

Suomalaiset Isis-naiset kertovat poikkeuksellisessa haastattelussa elämästään Syyriassa: "Lapset ovat kaikki, mitä minulla on"

Lähteet: AFP, Reuters