Kymmenet Venäjän lentokentät saavat uudet nimet – Nimissä komeilee kolme tsaaria: Nikolai II, Katariina Suuri ja Pietari Suuri

Lentokentät nimetään venäläisten kuuluisuuksien, kuten kirjailijoiden ja avaruusalan edelläkävijöiden mukaan.

lentokentät
Ihmisiä lentokenttäterminaalissa
Šeremetjevon lentokenttä on jatkossa Aleksandr Puškinin lentokenttä. Kuva viime kesältä, jollon uusi B-terminaali avattiin jalkapallon MM-kisojen alla.Maxim Shipenkov / EPA

Venäjän presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut määräyksen, jolla nimetään uudestaan noin 40 venäläistä lentokenttiä, kertovat muun muassa Barents Observer (siirryt toiseen palveluun) ja The Moscow Times (siirryt toiseen palveluun)-uutissivustot.

Uusilla nimillä kunnioitetaan venäläisiä kuuluisuuksia, kuten tsaareja ja kirjailijoita sekä avaruus- ja ilmailualan pioneereja. Nimistä järjestettiin nettiäänestys viime syksynä.

Esimerkiksi Moskovan Šeremetjevon lentokentästä tulee Aleksandr Puškinin kansainvälinen lentokenttä, Moskovan Domodedovon kentästä Mihail Lomonosovin kansainvälinen lentokenttä ja Vnukovon kentästä Andrei Tupolevin Moskovan kansainvälinen lentokenttä.

Aleksandr Puškin (1799–1837) oli runoilija, Mihail Lomonosov (1711–1765) kirjailija-tutkija ja Andrei Tupolev (1888–1972) uraauurtava lentokoneinsinööri, jonka mukaan on nimetty lentokoneita.

Murmanskin kansainvälinen lentokenttä kantaa jatkossa Venäjän viimeisen tsaarin Nikolai II:n (1894–1917) nimeä. Barents Observer huomauttaa, että Murmansk oli viimeinen tsaarien perustama kaupunki ja se perustettiin vuonna 1916 Romanov-na-Murmane-nimisenä Romanovien hallitsijasuvun mukaan.

Krasnodarin kenttä saa nimensä Katariina II:n eli Katariina Suuren (1729–1796) ja Voronežin kenttä Pietari I:n eli Pietari Suuren (1672–1725) mukaan.

Komin tasavallan pääkaupungin Syktyvkarin kenttä puolestaan nimetään bolševikkilentäjä Pjotr Istominin mukaan. Valkoinen armeija ampui tämän koneen alas vuonna 1919.

Sotšin kentästä tulee Vitali Sevastjanovin lentokenttä vuosina 1935–2010 eläneen kuuluisan kosmonautin ja poliitikon mukaan.

Venäjänkielinen luettelo uusista nimistä löytyy täältä (siirryt toiseen palveluun).