Pohjantien Oulujoen ylittävien uusien siltojen rakentaminen alkaa pian

Alunperin sillat oli tarkoitus peruskorjata ja rakentaa lisäkaistat, mutta tarkastelussa siltojen kunto osoittautui huonoksi ja sillat on uusittava kokonaan.

Oulu
Oulun ylittävät Pohjantien sillat ovat yksi moottoritien ongelmakohta.
Risto Degerman / Yle

Nelostien Oulujoen ylittävien siltojen rakentaminen alkaa nyt kesäkuussa.

Uusien siltojen rakentamistyöt käynnistyvät ensin itäpuolisella sillalla, jonka jälkeen uusitaan lännen puoleinen silta.

Työt kestävät arviolta vuoden verran, ensi kesään saakka.

Urakka aloitetaan työtelineiden rakentamisella nykyisten siltojen alle. Syksyllä moottoritien liikenteeseen tulee siltojen kohdalla muutoksia, kun molemmat ajoradat ohjataan länsipuoliselle sillalle.

Alunperin sillat oli tarkoitus peruskorjata ja rakentaa lisäkaistat, mutta tarkastelussa siltojen kunto osoittautui huonoksi ja sillat on uusittava kokonaan.

Siltojen uusimisen myötä painorajoitukset saadaan pois ja kolmannet kaistat siltojen kohdalle. Liikenteen sujuvuus moottoritiellä paranee jatkossa merkittävästi, kertoo tiedotteessa Väylän projektipäällikkö Jukka Päkkilä.

Urakkahinta on noin 11 miljoonaa euroa.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Mitä sinä haluat tietää? Kysy, me selvitämme! (siirryt toiseen palveluun)