Lapinlahdella parannetaan liikenneturvallisuutta paikassa, missä koulutyttö jäi rekan alle toissavuonna

Muun muassa linja-autopysäkkiä siirretään hieman, jotta ihmiset käyttäisivät alikulkua valtatien ylittämisen sijaan.

Lapinlahti
Nerkoo.
Valtatietä ylittänyt lapsi menehtyi jäätyään rekan alle Lapinlahden Nerkoolla vuoden 2017 lopulla.Toni Pitkänen / Yle

Pohjois-Savon ely-keskus tekee liikenneturvallisuutta parantavia muutoksia muun muassa Lapinlahden Nerkoolla, missä tapahtui toissavuonna vakava liikenneonnettomuus. Viitostietä ylittänyt 13-vuotias tyttö sai surmansa jäätyään rekan alle Lapinlahdella vuoden 2017 lopulla.

Tyttö oli jäänyt bussista pysäkille ja lähtenyt ylittämään valtatietä, jolloin vastakkaisesta suunnasta tullut ajoneuvoyhdistelmä ajoi hänen päälleen.

Projektipäällikkö Ari Hyppönen Pohjois-Savon ely-keskukselta kertoo, että Nerkoon alueen liikenneturvallisuutta parannetaan kesällä koulujen lomien aikaan monin tavoin.

– Linja-autopysäkkiä siirretään hieman, jotta alikulun käyttö tulisi houkuttelevammaksi, ettei lähdettäisi suoraan ylittämään Viitostietä, Hyppönen kertoo.

Lisäksi Nerkoon koulun kohdalta poistetaan Hyppösen mukaan yksityistieliittymiä ja rakennetaan niille yhteinen yhdystie Viitostielle. Toiselta puolelta tietä puolestaan katkaistaan yksi liittymä ja tilalle tulee kiertoreitti valtatielle. Kuudenkympin nopeusrajoitus ja sitä myötä nopeusvalvontakamera siirtyvät satakunta metriä Iisalmeen päin.

– Näin kuudenkympin rajoitus on voimassa koulun kohdalla ja ennen koulua, kohdassa mihin uusia liittymiä tulee. Kuopioon päin kuudenkympin nopeusrajoitus pysyy samassa kohdassa, Hyppönen tarkentaa.

Rahat riittivät vain kuuteen parannuskohteeseen

Viitostien turvattomia kohteita parannetaan myös Siilinjärven puolella. Yhteensä liikenneturvallisuutta kohentavia töitä tehdään kesällä ja syksyllä kuudessa paikassa, joista kolme on Siilinjärvellä ja kolme Lapinlahdella.

Työt aloitetaan kesäkuun alussa ja ne saadaan päätökseen viimeistään lokakuun loppuun mennessä. Työt alkavat Siilinjärveltä ja jatkuvat Lapinlahden Nerkoolla koulujen kesälomien aikana.

Kustannusarvio töille on 1,1 miljoonaa euroa.

– Meillä olisi ollut turvattomia kohteita yhteensä 13, mutta nyt rahat riittivät vain näihin kuuteen. Esimerkiksi kohennusta kaipaava Hoikin risteys jäi pois rahan puutteen vuoksi, Hyppönen kertoo.