1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Petäjävesi

Petäjäveden vanhan kirkon vierailukeskus odottaa rahoitus- ja toimintamallia

Suunniteltu vierailukeskus ei toteudu ihan lähiaikoina.

Petäjäveden vanha kirkko valmistui 1765. Kuva: Arvo Vuorela / Yle

Petäjäveden vanhan kirkon yhteyteen suunnitellulle vierailukeskukselle etsitään parhaillaan toiminta- ja rahoitusmallia.

Katriina Holm Petäjäveden vanhan kirkon matkailu- ja kulttuuripalveluhankkeesta kertoo, että vierailukeskuksen toteutuminen vienee vielä vuosia.

Petäjäveden vanha kirkko on ollut Unescon maailmanperintökohteena jo 25 vuotta. Petäjävedellä 3. kesäkuuta järjestettävässä avoimessa juhlaseminaarissa keskustellaan muun muassa kirkon tulevaisuudesta.

Kirkko liitettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1994 skandinaavisen talonpoikaisarkkitehtuurin ja hirsirakentamisen ainutlaatuisena merkkiteoksena.

Uudessa vierailukeskuksessa kirkkoa voitaisiin esitellä kävijöille nykyistä paremmin.

Vierailukeskuksesta järjestettiin vuonna 2014 arkkitehtikilpailu. Holmin mukaan suunnitelmalle on jo museoviraston lupa ja alueen kaavassa rakennukselle paikka kirkon viereisellä parkkipaikalla.

Vuosina 1763-1765 rakennetussa Petäjäveden vanhassa kirkossa käy vuosittain noin 14 000 vierailijaa ympäri maailman.

Myös vanhassa kirkossa järjestetyt konsertit ovat olleet todella suosittuja.

Kirkko on kesäisin avoinna vierailijoille lähes joka päivä.

Petäjäveden vanhan kirkon toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisvoimiin.

Petäjäveden vanhan kirkon säätiö huolehtii kirkon ja sen ympäristön säilyttämisestä, kunnostamisesta, hoitamisesta ja suojelemisesta. Vuonna 2001 perustettu säätiö pitää yllä kirkon opastustoimintaa ja huolehtii maailmanperintökohteen velvoitteista.

Kirkko rakennuksena on Petäjäveden seurakunnan omaisuutta.