Kuluneet hampaat ja saviruukkujen sormenjäljet murtavat käsityksiä miesten ja naisten muinaisesta työnjaosta

Egyptissä papyrusta hampaillaan repinyt käsityöläisnainen saateltiin hautaan poikkeuksellisen arvokkaasti.

arkeologia
Kaksi hammasta.
Egyptiläisen naisen hampaat kertovat kovasta käytöstä. Nancy Lovell / Albertan yliopisto

Muinaisen Egyptin hautamaalausten ja tekstien perusteella voisi kuvitella, ettei naisilla juuri ollut roolia talouselämässä.

Naisten ammatteja näyttäisi olleen vain seitsemän: papitar, laulaja, muusikko, tanssija, surija, kätilö ja kutoja, listaavat tuoreen kanadalaisen tutkimuksen tekijät. Kutominenkin näyttäytyy kuvissa yläluokan puuhana, ei varsinaisena hengenpitimenä.

Albertan yliopiston antropologeja Nancy Lovellia ja Kimberley Palichukia tällainen stereotypia ei yllätä. Maalaukset olivat miesten tilaamia ja tekemiä, joten niissä kuvataan lähinnä sitä, mikä kiinnosti heitä, tutkijat sanovat.

Lovellin ja Palichukin Bioarchaeology of Marginalized People (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä ilmestynyt tutkimus haastaa roolikäsitykset konkreettisella näytöllä, runsaat neljä vuosituhatta sitten eläneen naisen hampailla

Tutkimusaineistossa oli kaikkiaan noin 150 muinaisen egyptiläisen hampaita. Yksi vainaja oli nainen, jonka kaksi etuhammasta oli kulunut kiilamaisiksi. Monissa muissa hänen hampaistaan oli epätavallisen sileä purupinta.

Hampaat apuna jokapäiväisessä työssä?

Joissakin muinaisissa kulttuureissa hampaita muotoiltiin kauneuden nimissä, mutta Egyptissä sellaisesta ei ole saatu näyttöä. Syömälläkään moista kulumista ei saa aikaiseksi. Sen täytyi siis johtua jostakin toistuneesta työtehtävästä, tutkijat päättelivät.

Vastaavanlaista on todettu muualla maailmassa käsityöläisillä, jotka tänäkin päivänä käyttävät hampaitaan apuna repiessään kasveista raaka-ainetta muun muassa köysien ja korien valmistamiseksi.

Yli 50-vuotiaaksi elänyt nainen asui Mendesin muinaiskaupungissa, kauppa- ja uskonnollisessa keskuksessa, joka ehti viisituhatvuotisen historiansa aikana olla myös pääkaupunki.

Epätavallisen näyttävät hauta-aarteet kertovat, että nainen oli yhteisössään arvostettu. Hänet haudattiin kaisloilla vuoratussa puuarkussa, ja hautaan pantiin alabasteriastioita, pronssipeili, kosmeettisia aineita ja lehtikultaa.

Hammaskiilteen viirujen perusteella nainen pesi hampaitaan säännöllisesti.

Jokisuistossa sijainneessa kaupungissa kasvoi runsaasti papyruskaisloja. Niiden pintakuituja käytettiin polttoaineena ja monenlaisten esineiden raaka-aineena.

Kuiduista valmistettiin koreja ja laatikoita tavaroiden säilyttämiseen ja kuljettamiseen. Pinta sopi myös sandaaleihin, verhoihin ja mattoihin. Sisäkuiduista tehtiin kirjoitusarkkeja.

Kaislojen sisältämät piihiukkaset hioivat hampaisiin vähitellen uuden muodon, tutkijat arvioivat. Kasveista todennäköisesti myös liimaantui harmillista jätettä hampaisiin.

Siihen viittaa naisen tuohon aikaan poikkeuksellinen tapa: mikroskooppitutkimuksessa paljastuneet hammaskiilteen vaakasuorat viirut viittaavat hampaiden säännölliseen pesuun.

Ennen ei ehkä ollutkaan kuin nyt

Muinaisten ihmisten elämää ja tapoja pääteltäessä on ollut tavallista vetää johtopäätöksiä myöhempien sukupolvien elämästä. Sukupuolirooliajattelussa pilkistävät yhä viktoriaanisten arkeologien asenteet.

Uudet tutkimusmenetelmät ovat alkaneet tuottaa paljon yllätyksiä. Hautaan pannut aseet eivät tarkoitakaan automaattisesti, että vainaja on mies, eikä koruja ole vain naisten haudoissa.

Alkuvuonna yllätti vaatimattomassa saksalaisluostarissa 900 vuotta sitten elänyt nunna, joka osoittautui kalliita tuontiaineita käyttäneeksi käsikirjoitusten kuvittajaksi. Sitä on pidetty arvoluostarien munkkien työnä.

Uusin esimerkki on PNAS-lehdessä (siirryt toiseen palveluun) ilmestynyt yhdysvaltalaisen Pohjois-Floridan yliopiston (siirryt toiseen palveluun) tutkimus siitä, keitä olivat nykyisen New Mexicon osavaltion ruukuntekijät 800–1 200 vuotta sitten.

Sormenjälki kertoo sukupuolen

Tämän päivän pueblointiaaniyhteisöissä ruukkuja tekevät naiset. Taito periytyy äideiltä tyttärille. Niin on oletettu olleen aina. Moderni sormenjälkitutkimus osoittaa toista.

Pueblot tekevät ruukkunsa pyörittelemällä savesta pötkylöitä, jotka painellaan päällekkäin ruukun muotoon. Samalla tekijä jättää esineeseen pysyviä jälkiä peukalostaan ja etusormestaan.

Muutaman vuoden takainen yhdysvaltalaistutkimus (siirryt toiseen palveluun) osoitti, että aikuisen ihmisen sukupuoli on pääteltävissä sormenpäiden kohoumien leveydestä. Miehillä kohoumat ovat keskimäärin yhdeksän prosenttia leveämpiä kuin naisilla ja nuorilla.

Tämän tietäen tutkijat ottivat tarkasteltavikseen miltei tuhat Chaco Canyonin arkeologisilta kaivauksilta löytynyttä ruukunpalasta.

Mikroskooppikuva neljästä sormenjäljestä saviastian pinnassa.
Millimetrien osasten erot saveen jääneiden sormenjälkien kohoumissa kertovat sukupuolesta. John Kantner / Pohjois-Floridan yliopisto

Noin 47 prosentissa palasista oli miesten sormenjälkiä, 40 prosentissa naisten tai nuorten. 12:ta prosenttia ei kyetty määrittämään.

Vanhimmista ruukuista kaksi kolmesta oli miesten tekemiä. 400 vuotta myöhemmin luvut olivat aivan tasan.

Tutkimusta johtanut arkeologi John Kantner arvelee, että ruukuntekijän sukupuoli menetti merkityksensä, kun tuli kova tarve tyydyttää kasvavan kaupan vaatimien ruukkujen kysyntä.

Chacosta oli tuolloin kasvamassa tärkeä keskus teineen, patoineen ja asuintaloineen, joissa saattoi olla jopa satoja huoneita.