Koululaisille suunnatuille kesäloma-aktiviteeteille riittää kysyntää

Esimerkiksi Hämeenlinnan lähikirjastot ja kulttuurikeskus Arx tarjoavat yhdessä tekemistä kesäloman ensimmäisille viikoille.

Hämeenlinna
lapsia katsomassa esitystä
Moni lapsi kaipaa tekemistä kesälomapäiviin.YLE / Nina Keski-Korpela

Hämeenlinnan lähikirjastojen ja kulttuurikeskus Arxin yhteistyössä toteuttamissa elokuvatyöpajoissa lapset saavat kokeilla erilaisia elokuvatekniikoita ja yhdistellä niitä toimiviksi kokonaisuuksiksi.

Työpajojen ohjaajan, mediakasvattaja Viljami Tabellin mukaan työpajoissa tutustutaan muun muassa pysäytyskuva-animaatioon, green screen -tekniikkaan sekä tuotetun materiaalin jälkityöstämiseen. Lisäksi tavoitteena on rikastuttaa lasten ja nuorten mediakäyttöä.

Vastaavia työpajoja on järjestetty jo aiempina kesinä Lammilla, mutta nyt elokuvia pääsee tekemään myös Nummen, Hauhon, Rengon ja Kalvolan kirjastoissa tämän ja ensi viikon aikana.

Kesälomien alku luo kysyntää

Koulujen kesälomat alkoivat kuluneena viikonloppuna ja koululaiset pääsivät nauttimaan kesälaitumista. Kaikille lomakausi ei kuitenkaan tarkoita vain huoletonta aikaa.

Lomien myötä esimerkiksi arkirytmi ja koulun tarjoama turvaverkko saattavat murtua. Pelastakaa Lapset ry:n sosiaalityöntekijä Mervi Lyytikäinen kertoo, että erityisesti vähävaraisissa perheissä kesälomien alku saattaa tuntua myös ahdistavalta, kun esimerkiksi perheen ruokamenot kasvavat.

Erilaiset leirit ja päivätapahtumat voivatkin tarjota sekä helpotusta perheiden taloudelliseen tilanteeseen että mielekästä tekemistä lomaa viettävien lasten arkeen.

Kanta-Hämeen alueella tapahtumia tarjoavat esimerkiksi Riihimäen (siirryt toiseen palveluun) ja Hämeenlinnan (siirryt toiseen palveluun) nuorisopalvelut sekä paikalliset 4H (siirryt toiseen palveluun)-yhdistykset.