Kemiin suunnitellaan kahden miljoonan euron veronkorotusta ja kolmen miljoonan säästöjä

Kemin tavoitteena on nostaa vuosikate 7 miljoonaan euroon vuoteen 2023 mennessä.

veronkorotus
Sadan euron seteleitä
Kemin talous on sen verran heikolla hapella, että kaupungin menoja olisi pienennettävä ja tuloja lisättävä.Jyrki Lyytikkä / Yle

Kemissä aletaan mahdollisesti tavoitella 7 miljoonan euron vuosikatetta tulevalle taloussuunnitelmakaudelle. Summa on tarkoitus saada kassan veronkorotuksista, säästöäistä ja nousevista valtionosuuksista.

Kaupunginhallituksen esityksessä veronkorotuksen osuus on 2 miljoonaa euroa. Se vastaa puolen prosenttiyksikön korotusta tuloveroprosenttiin. Se suunnitellaan toteutettavan sekä tulo- että kiinteistöverojen korotuksilla. Korotusta suunnitellaan vuodelle 2021.

Sen sijaan käyttötaloudesta on tarkoitus leikata kolme miljoonaa euroa jo ensi vuonna. Säästöjä haetaan henkilöstön luontaisesta poistumasta, kiinteistömenoista, toiminnallisista muutoksista ja hankinnoista.

Lisäksi kaupunki laskee valtionosuuksien kasvavan 2-3 miljoonalla eurolla.

Karihaaran koulun remonttia leikataan ja myöhennetään?

Kaupunginhallituksen maanantaisessa päätöksessä esitetään myös Karihaaran koulun remontin pienentämistä ja toteuttamista vasta uimahallin ja Pajarinrannan päiväkodin investointien jälkeen.

Keskeiset elinvoimainvestoinnit, kuten Sahasaarenkatu, Matkailubulevardi ja keskustan kehittäminen, toteutetaan vuoden 2022 loppuun mennessä, mikäli Metsä Groupin uusi biotehdas varmistuu ensi vuonna.

Lisäksi kaupunki on sitoutumassa takaamaan Kemin Satama Oy:n lainan mahdolliseen väyläinvestointiin.

Kaupunginhallituksen tavoitteena on, että Kemin lainakanta ei nouse yli 110 miljoonaan euroon.

Kaupunginvaltuusto päättää sopeutusohjelmasta maanantaina. Valtuuston iltakoulu taloudesta järjestetään torstaina.

Kemissä viime vuodelle tehty veronkorotus epäonnistui. Sillä oli tarkoitus kerätä rahaa koulu- ja päiväkotiverkkouudistukseen, mutta korotus upposikin pakkaselle meneeseen kuntatalouteen.

Lue myös:

Kemissä valmistellaan talouden sopeuttamisohjelmaa

Kemin talous kyntää syvällä