Raide-Jokerin kaivuumaat aiotaan kasata väliaikaisesti kunnostetun taimenpuron kupeeseen – asukas: "Pitäjänmäki ei ole kaatopaikka, eikä Mätäjoki ole viemäri"

Raide-Jokeri vakuuttaa, että kaivuumaa on lähtökohtaisesti uudelleen käytettävää, ei saastunutta maata. Pilaantuneen maan varalle rakennetaan saostusallas.

Raide-Jokeri
Mätäjoki.
Talkootöillä kunnostetulla Mätäjoella on tänä keväänä havaittu taimenen poikasia.Ronnie Holmberg / Yle

Raide-Jokerin rakentamisen aikainen maa-aineksen välivarasto huolestuttaa Pitäjänmäellä Helsingissä. Maanläjityspaikkaa kaavaillaan vain 370 metrin päähän kunnostetusta taimenpurosta.

Alueen asukkaat ja luonnonsuojelijat pelkäävät, että Raide-Jokerin työmaalta kuljetettavasta kaivuumaasta valuu sadevesien mukana haitallisia aineita Mätäjokeen, jota on kunnostettu vapaaehtoisvoimin viime vuosina.

Mätäjoen alajuoksulle on esimerkiksi tehty kutusoraikkoja, joissa on tänä vuonna havaittu taimenen poikasia.

– Meidän näkemyksemme on, että välivarasto vaarantaisi suojellut taimenet, sanoo Pitäjänmäki-seuran puheenjohtaja Jan Furstenborg.

Hän pitää ongelmana sitä, että välivarastoon voidaan sijoittaa myös saastunutta maata.

– Pitäjänmäki ei ole kaatopaikka, eikä Mätäjoki ole viemäri, hän toteaa.

Mätäjoen kunto on parantunut viime aikoina, vaikka suojelutyö on kokenut myös takaiskuja. Esimerkiksi vuonna 2013 veteen valui satoja litroja myrkyllistä luiotinta.

Työmailla ei ole tilaa maan säilömiseen

Raide-Jokerin tilaajan projektipäällikkö Juha Saarikoski sanoo, että väliaikainen maavarasto on pääsääntöisesti käyttökelpoiselle maa-ainekselle tarkoitettu paikka. Varastoa on tarkoitus ylläpitää koko rakentamisen ajan. Saarikoski arvioi, että sen käytölle on tarvetta lähinnä seuraavien vuosien ajan, kun maata kaivetaan.

– Meillä on huonosti työmaan varrella tilaa tällaiseen välivarastoon, hän toteaa.

Pitäjänmäellä sijaitsevalle 1,15 hehtaarin kokoiselle alueelle on tarkoitus kuljettaa työmaalta kaivettua maata, joka sijoitetaan takaisin myöhemmässä vaiheessa.

Saarikosken mukaan on mahdollista, että työmailta tulee myös pilaantunutta maata. Se kuljetetaan kuitenkin lähtökohtaisesti loppusijoituspaikkaan, ei Pitäjänmäen välivarastoon.

Raide-Jokeri tutkii varastoitavaa maata

Raide-Jokerin työmailta ottavat näytteitä säännöllisesti Espoon ja Helsingin ympäristötekniset valvojat. Toiminta on määritelty koko hanketta koskevassa pima-ilmoituksessa, eli pilaantuneen maan osalta tehdyssä käsittelyilmoituksessa.

Saarikosken mukaan näytteitä otetaan myös, jos maasta löytyy kaivaessa esimerkiksi rakennusjätettä.

– Tyypillisesti kaivuumailta voi löytyä betonijätettä tai tiiliä, joita aiempien vuosikymmenten rakentajat ovat haudanneet maahan, Saarikoski kuvailee.

Tällaisissa tilanteissa näytteenottajat kutsutaan paikalle. Saastunutta maata, tai ainakin sellaiseksi epäiltyä maata, kuljetetaan välivarastoon vain, jos työmaalla ei voida odottaa näytteiden tuloksia.

Saarikosken mukaan Pitäjänmäen varastointipaikalle rakennetaan saostusallas siltä varalta, että maaperässä on jotain luonnolle haitallista. Allas estää esimerkiksi sadeveden mukana valuvien haitallisten aineiden kulkeutumisen ympäristöön ja Mätäjokeen.

Välivaraston alue ei sijoitu pohjavesialueelle ja sen lähin pintavesistö, eli Mätäjoki sijaitsee noin 370 metrin päässä.

Raide-Jokerin Helsingin kaupungille tekemän ympäristölupahakemuksen mukaan vesistövaikutuksia seurataan myös Mätäjoen vesinäytteillä.

Lue lisää:

Lintuharrastajat: Raide-Jokerin hakkuut uhkaavat pesintärauhaa – ”Tähän aikaan pienessäkin metsikössä on lintujen pesiä”

Liito-oravan papanat viivästyttävät Raide-Jokerin hakkuita Helsingissä – "Pitää selvittää, ovatko puut osa suojeltua lisääntymispaikkaa"

Meritaimenista tunnettu, urbaani Longinoja palkittiin parhaana luontotekona – tieto veti puroaktiivin sanattomaksi: "Huikeaa"

Helsingin Mätäjokeen vuotanut vaaleanpunaista ainetta

Vantaanjoki ja Mätäjoki kuntoon taimenille

Korjattu 5.6. kello 13.47: Otsikosta poistettu sana läjittää, joka viittaa pysyvyyteen. Tilalla "kasata väliaikaisesti".