Metsähallituksen ennallistamispoltot tukevat Kainuun monimuotoista luontoa

Erityisesti kovakuoriaiset ja hyönteiset hyötyvät poltetuista metsistä.

luonnon monimuotoisuus
Metrsäpohjan kulotus
Metsähallitus kulottaa Kainuussa metsää nyt toista kesää peräkkäin usean vuoden tauon jälkeen.Tarmo Niemi / Yle

Metsähallitus polttaa tänä kesänä metsää Kuhmossa ja Suomussalmella ennallistamistarkoituksessa. Kuhmossa metsää poltetaan Lentuan alueella kymmenen hehtaaria ja Suomussalmella Mäntypurolla sekä Sydänmaanarolla yhteensä kymmenen hehtaaria.

Poltoilla matkitaan luontaisia paloja, jotka ovat tärkeitä pohjoisten metsien monimuotoisuudelle. Palot monipuolistavat metsän puustoa ja luovat elinympäristöjä uhanalaisille palolajeille, sekä lisäävät kuolleen ja hiiltyneen puun määrää.

– Kainuussa hyvin monet lajit hyötyvät poltoista. Kainuussa metsäpalojen jatkumo on suojellut lajistoa ja myös Venäjän puolella on näille lajeille sopivia metsiä, sanoo Metsähallituksen suojelubiologi Kaisa Junninen.

Nopeimmin alueelle saapuvat kovakuoriaiset ja muut hyönteiset.

– Kulokauniainen saapuu palopaikalle ennen kuin paloa on saatu edes sammumaan. Muita hyönteisiä ovat kaskikeijut, palosysikiitäjäinen, koivukelokärsäkäs sekä erilaiset latikat ja palokärpäset, Junninen kertoo.

Kaarnakuoriaisia syövät pohjantikat saapuvat myös paikalle melko pian. Pidemmällä aikavälillä alueilla alkaa kasvaa myös lahottajasieniä ja metsäpaloista riippuvaista hiilikääpää.

Tulipalot rajataan kohteesta riippuen palokäytävillä tai -kujilla, sekä kastelemalla raja-alueita. Ympärillä olevat suot voivat estää palon leviämistä.

Euroopan ensimmäinen pystymetsän ennallistamispoltto tehtiin kesäkuussa 1989 Pohjois-Karjalan Patvinsuolla. 30 vuoden aikana Metsähallitus on tehnyt yli 200 ennallistamispolttoa 100 suojelualueella.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!