Kotipuutarhassakin voi viljellä ympäristöystävällisesti – valistunut puutarhuri torjuu rikkaruohot kivillä, kävyillä ja raparperinlehdillä

Muovia voi vähentää, mutta sen välttäminen on vaikeaa. Siksi on tärkeää, että muovi kerätään luonnosta pois ja kierrätetään asianmukaisesti.

puutarhanhoito
Kuvassa kotipiitarhuri Niina Vihelä kasvimaalla.
Niina Vihelä on vaihtanut muovisen mansikkakatteen ekologiseen vaihtoehtoon. Päivi Seeskorpi / Yle

Pieni kesäinen sateenropina ei haittaa, kun Niina Vihelä suoristaa mansikantaimien ympärillä olevaa mustaa viljelyskatetta kasvimaallaan Kokkolassa. Kate näyttää ja tuntuu aivan muovilta, mutta sitä se ei ole: kotipuutarhuri ajattelee ympäristön parasta ja on vaihtanut perinteisen muovikatteen maatuvaan vaihtoehtoon.

– Tämä kate on maissipohjainen, ja se maatuu muutamassa vuodessa mullan sekaan. Siitä ei lähde mikromuovia maaperään, Niina Vihelä kertoo.

Yhä useampi kuluttaja on Niina Vihelän tavoin havahtunut siihen, että puutarhassa käytetään valtavasti muovia. Perinteisten maisemointi- ja katekankaiden lisäksi muovia löytyy esimerkiksi kastelukannuista, puutarhakalusteista, työkaluista ja ämpäreistä. Haitallisimpia ovat muovit, jotka jätetään maaperään.

Jopa pussimullassa voi olla muovia, kastelukiteitä, jotka ovat muovirakeita.

"Valistunutta kuluttaja-asennetta kaivataan"

Keski-Pohjanmaan Maa- ja kotitalousnaisten ympäristöasiantuntija Anu Ainasoja opastaa alkukesän iltana kotipuutarhureita lavakaulusviljelyn saloihin Halsualla. Tämän tästä hän mainitsee kurssilaisille esimerkkejä siitä, miten omassa arjessaan voi ja kannattaa tehdä ekologisia valintoja.

– Tarvitaan hoksauttajaa. Useimmat käyttävät muovipohjaisia tuotteita, kun niitä on helposti saatavilla. Valistunutta kuluttaja-asennetta kyllä kaivataan. Olisi hyvä, jos huomattaisiin kysyä vaihtoehtoja puutarhaliikkeistä. Siten ne valikoimatkin lisääntyvät, hän sanoo.

Kuvassa mansikkamaa, jossa on käytetty biohajoavaa katetta.
Maissipohjainen mansikkakate maatuu muutamassa vuodessa. Päivi Seeskorpi / Yle

Anu Ainasoja on tarkka myös omassa puutarhassaan, yli sata vuotta vanhan talon pihapiirissä Ylivieskassa. Hän kertoo, etä muoviset hallanharsot voi korvata vanhalla puuvillaisella lakanalla. Pahvilla tai paperilla voi erottaa katteen mullasta pensaiden juurella. Samalla myös rikkakasvit tukahtuvat.

– Testasin rispaantunutta puuvillaista räsymattoa tyrnin juurella, kun siinä oli juolaketta ja nokkosta. Levitin maton katteeksi, ja nyt siitä ei ole enää muistoakaan jäljellä.

Katemateriaaliksi sopivat vaikkapa kävyt

Kastelukiteiden sijasta kasvualustaan voi sekoittaa biohiiltä, joka pidättää vettä ja pitää mullan kosteana pidempään. Mullan pinnan kattaminen parantaa myös kasvualustan kosteusoloja, sillä se vähentää haihtumista.

– Katematariaalina voi käyttää vaikkapa ruohosilppua, haketta, kiviä tai käpyjä. Suurikokoiset raparperinlehdet taimiväleissä ja kasvimaan käytävillä nitistävät myös rikkakasveja, Anu Ainasoja vinkkaa.

Kaupoissa on jo tarjolla vaihtoehtoja muovipohjaisille tuotteille. Yleisimmin kuluttaja törmää maissipohjaisiin materiaaleihin, mutta myös paperipohjaisia tuotteita on kehitelty. Ne hajoavat jäljettömiin maaperässä.

– Ostoksilla kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä osa biohajoavina markkinoiduista tuotteista hajoaa kuitenkin vasta tietyssä korkeassa lämpötilassa.

Hoitotoimien oikealla ajoituksella voidaan vähentää katekankaiden käyttöä. Anu Ainasoja neuvoo, että kitkemispuuhiin kannattaa ryhtyä jo alkukesällä, kun kasvu on voimakasta. Myöhemmin kesällä rikkakasveja voi torjua vaikkapa kaasupolttimella liekittämällä.

Puutarhan ei tarvitse olla kliinisen puhdas rikkakasveista, Anu Ainasoja muistuttaa.

– Esimerkiksi vesiheinä eli pihatähtimö on monelle tuttu ja viheliäisenä rikkakasvina pidetty. Sen voi antaa kasvaa viljelyskasvien tyvellä, jos se ei kasva niin voimakkaasti, että se tukahduttaa kasvun. Vesiheinä on herkullinen, pähkinäisen makuinen lisä salaatteihin, mutta se voi myös parantaa kasvatettavan kasvin oloja vähentämällä haihtumista maanpintaa peittäessään.

Vähennä ja kierrätä asianmukaisesti

Peinteiset muovit hajoavat hyvin hitaasti. Siksi muovin joutumista ympäristöön ja maaperään kannattaa ehkäistä, huomauttaa Suomen ympäristökeskuksen tutkija Salla Selonen.

– Muovia on joka puolella, joten altistumme jatkuvasti muovihiukkasille ja muovin lisäaineille. Muovihiukkasien on todettu voivan muuttaa maaperän ominaisuuksia, mikrobien toimintaa ja maaperäelinten aktiivisuutta. Muuten tietoa muovien vaikutuksista maaperään on valitettavasti vielä hyvin vähän.

Kuvassa yrtti, jossa on maatuva purkki.
Yrteissäkin alkaa jo olla maatuvia purkkeja.Päivi Seeskorpi / Yle

Ekologisinkaan kotipuutarhuri ei voi täysin välttää muovin käyttöä. Silloin kannattaa olla tunnollinen kierrättäjä. Salla Selosen mukaan muovien ja mikromuovien kulkeutumista ympäristöön ja maaperään voi vähentää, kun kerää käytetyt materiaalit huolellisesti pois käytön jälkeen ja huolehtii asiallisesti jätteistä.

– Biohajoavat muovit ovat hyvä vaihtoehto varsinkin sellaisissa olosuhtessa, joissa vaarana on muovien kulkeutuminen ympäristöön, tutkija toteaa.

Puutarhan muovituotteet eivät kelpaa muovinkeräykseen, sillä toistaiseksi laki velvoittaa vain pakkausmuovin erilliskeräystä. Esimerkiksi kastelukannut eivät ole pakkauksia, jotka voisi viedä muovinkeräykseen.

Sadevettä kasteluun ja kukat saviruukkuihin

Niina Vihelä on jo löytänyt muoville puutarhassaan muitakin vaihtoehtoja kuin maatuvan katteen: Hän istuttaa maahan kaupasta ostettuja yrttejä, joissa muovin tilalle ovat vaihtuneet maatuvat ruukut. Kasteluun hän käyttää sadevettä, ja kesäkukat hän on upottanut kompostimultaan.

Myös ruukkuvalinnoissaan ekologinen kotipuutarhuri on tarkka.

– Puutarhassani on luonnonmateriaaleista tehtyjä rukkuja, kuten savi- ja punosastioita.