Viimeisetkin ministerinimet ovat nyt selvillä, presidentti nimittää Rinteen hallituksen torstaina – Yle seurasi hetki hetkeltä

Keskusta nosti valtiovarainministeriksi Mika Lintilän ja puolustusministeriksi Antti Kaikkosen. Vasemmistoliitto valitsi ministerin tehtäviin kolme naista.

hallitusneuvottelut
Sosiaali- ja terveysministeriksi jäkimmäiseksi kaksivuotiskaudeksi valittu Hanna Sarkkinen ja ensimmäiseksi kaksivuotiskaudeksi valittu Aino-Kaisa Pekonen, puheenjohtaja, opetusministeriksi valittu Li Andersson ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Pia Lohikoski vasemmistoliiton tiedotustilaisuudessa
Sosiaali- ja terveysministeriksi jäkimmäiseksi kaksivuotiskaudeksi valittu Hanna Sarkkinen ja ensimmäiseksi kaksivuotiskaudeksi valittu Aino-Kaisa Pekonen, puheenjohtaja, opetusministeriksi valittu Li Andersson ja puoluevaltuuston puheenjohtaja Pia Lohikoski vasemmistoliiton tiedotustilaisuudessa.

Uusi hallitus on käytännössä nyt kasassa. Kaikki viisi hallitusneuvotteluihin osallistunutta puoluetta ovat ilmoittaneet olevansa siinä mukana, viimeisimpänä keskusta ja vasemmistoliitto.

Keskusta ja vasemmistoliitto valitsivat keskiviikkona myös ministerinsä. Muut puolueet eli SDP, vihreät ja RKP, tekivät valintansa jo aiemmin.

  • Keskustan uudet ministerit ovat: Mika Lintilä (valtiovarainministeri), Antti Kaikkonen (puolustusministeri), Katri Kulmuni (elinkeinoministeri), Annika Saarikko ja Hanna Kosonen (tiede- ja kulttuuriministerin kausi jaetusti) sekä Jari Leppä (maa- ja metsätalousministeri).
  • Vasemmistoliiton valinnat: Opetusministeriksi nousee Li Andersson, sosiaali- ja terveysministerin kauden jakavat Aino-Kaisa Pekonen ja Hanna Sarkkinen.
  • Kaikki uudet ministerit löydät tästä jutusta.
  • Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nimittää uuden hallituksen huomenna.
  • Yle seurasi päivän kokouksia ja ministerivalintoja tässä artikkelissa hetki hetkeltä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lisää aiheesta:

Tässä he nyt ovat – Antti Rinteen viisikon kaikki ministerit

Uuden hallituksen ulkopoliittinen ohjelma on maalattu paksulla pensselillä – muutokset vanhaan ovat silti minimalistisia

Suomi reiluun etukenoon ilmastotalkoissa – fossiilivapaus tuo isoimmat veronkorotukset autoilijoille, mutta myös teollisuus ja öljylämmittäjät saavat osansa