Pienkone teki mahalaskun Porin lentokentälle – laskuteline jäi avaamatta inhimillisen virheen takia

Päivystävän palomestarin mukaan koneessa olleet kaksi ihmistä pääsivät koneesta pois turvallisesti.

lentoliikenne
Pienkone mahalasku lento-onnettomuus Porin lentokenttä
Pienkoneen laskeutuminen laskutelineet suljettuna onnistui ilman henkilövahinkoja.Katja Halinen / Yle

Satakunnan pelastuslaitos hälytettiin Porin lentokentälle keskiviikkona hieman klo 13 jälkeen keskisuuren ilmaliikenneonnettomuuden vuoksi.

Suomen Ilmailuopiston pienkone laskeutui silminnäkijätietojen mukaan kentälle mahalaskuna satoja metrejä askutelineet suljettuna. Ilmailuopisto toimii Porin lentokentän vieressä.

Päivystävä palomestari Janne Kumpulainen Satakunnan pelastuslaitokselta kertoo, että koneessa olleet kaksi ihmistä ovat kävelleet koneesta pois turvallisesti. Tilanteessa ei kukaan loukkaantunut.

Tarkastuslennolta palannut kone ei syttynyt mahalaskussa palamaan, ja sen vauriot jäivät todennäköisesti muutenkin vähäisiksi.

Lounais-Suomen poliisista kerrotaan, että koneen laskutelineet jäivät laskussa suljetuiksi ilmeisesti lentäjän inhimillisen erehdyksen vuoksi.