Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla pidätetty ennätysmäärä perheitä

Donald Trump uhkaa asettaa meksikolaistuotteille rajuja tulleja, jos maa ei hillitse siirtolaisten tuloa Yhdysvaltoihin.

Meksikon ja Yhdysvaltojen raja
Siirtolaiset juoksevat rajan yli.
El Pasoon pyrkivät siirtolaiset ylittivät Rio Grande -joen uoman Yhdysvaltain ja Meksikon rajavyöhykkeellä Ciudad Juarezin ja El Pason välissä 20. toukokuuta.Mario Tama / AFP

Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla on otettu toukokuussa kiinni ennätysmäärä perheitä, selviää yhdysvaltalaisista tilastoista.

Yhdysvaltain rajavartijat ottivat etelärajalla kiinni yli 132 000 ihmistä toukokuussa. Se on suurin määrä kuukaudessa vuosikymmeneen ja yli 40 prosenttia enemmän kuin edelliskuussa.

Lähes kaksi kolmasosaa kiinniotetuista oli lapsia tai ihmisiä, jotka matkustivat osana perhettä.

Meksikon hallituksen edustajat ovat parhaillaan menossa tapaamaan Yhdysvaltain varapresidenttiä Mike Penceä. Tapaamisessa on tarkoitus puhua presidentti Donald Trumpin uhkauksesta asettaa meksikolaisille tuotteille rajuja tulleja, jos maa ei hillitse maahanmuuttoa.

Uutistoimisto Reutersin lähteiden mukaan Yhdysvallat aikoo vaatia Meksikolta useita kiristyksiä maahanmuuton hillitsemiseksi.

Yksi ehdotus on, että keskiamerikkalaiset turvapaikkaa hakevat siirtolaiset hakisivat statusta jo Meksikossa. Meksikon ulkoministeri on tyrmännyt ajatuksen.

Lisää aiheesta:

Trump lätkäisee Meksikolle 5 prosentin tullimaksut saadakseen siirtolaisvirran tyrehtymään – uhkaa nostaa maksut 25 prosenttiin

Lähteet: Reuters, AFP